Gummipoika ja kuiva gummitäti

Kävin viikko sitten tervehtimässä serkkutyttöä ja gummipoikaa, kun olivat täällä suunnalla ensimmäisessä leikkauksessaan. Perjantaina shoppailtiin ankarasti ja käytiin syömässä, poika oli vasta päässyt leikkauksesta enkä päässyt tapaamaan. Serkku nautti suuresti suurkaupungin meiningistä ja mun seurasta, tuli juteltua vaikka mistä. Tuntui oikeasti siltä, että olin tärkeä ja seuranpito teki hyvää.

H&M:n lastenkaupassa annoin itseni vapautua täysin rinnoin ja ostin pojalle kasapäin vaatteita, kun kerrankin oli oikea syy eikä tarvinnut edes taka-alalla miettiä omaa tilannetta ja vauvattomuutta. Yleensähän nuo vauvanvaatteiden hipelöinnit on pelkkää söpöyden ihastelua ja lopulta pahaa oloa, kun ei ole mitään tekosyytä ostaa mitään, jos ostaisi niin siellähän se kaapissa muistuttaa lapsettomuudesta.

Sunnuntaina sitten käytiin äidin ja veljen kanssa sairaalassa morjestamassa gummipoikaa uudella naamallaan. Oli se söötti! Siististi ommeltu pieni arpi nenästä huuleen ja nenä vähän verinen, ei muuta. Ei siitä olisi osannut sanoa, että on ollut puolen naamaa vielä pari päivää aikaisemmin auki ja nenä poskella. Niin pahantuulinen kuin poika olikin meidän sinne mennessä, niin koko loppu vierailun ajan oli kuin auringonpaiste. Jutteli kovasti mukavia ja mun syliinhän se tietenkin laitettiin istumaan. Ei tuntunut onneksi pahalta, yritin siinä samalla tsempata toimimatonta alaosastoani, että aloittais menkat ja sitten yks tämmönen siihen perään. Ei sitä ikinä tiedä, olishan mun puuttuviin menkkoihin voinut tehota ihan oikea vauvakin eikä vasta se kohta syntyvä kaverin vauva.

Hetken aikaa sitten viime viikolla luulinkin, että tehosi ja menkat alkais, mutta kyseessä oli väärä hälytys ja siitä asti jatkunut pieni häivähdys tuhrua. Tänään taas näyttäisi siltä, että voi menkat alkaakin, mutta en edelleenkään pidättele hengitystäni. Gynekäyntiä olen jo alkanut harkita, eiköhän tämä tästä jompaan kumpaan suuntaan kohta etene.