Kahvia ja suklaata

2008-11-25T11:30:00.003+02:00

Ai niin, tulihan mulle siitä keskenmenouutisesta toinenkin läikähdys: pitää kutoa taas uusi vauvanpeitto, kun blondi ja lapsipuolisonsa vihdoin onnistuvat. Löytyisiköhän jotain toista mallia tai saisikohan mielikuvituksestaan irti jotain uutta, se sama malli ja lanka alkaa kyllästyttää.

Mulla on vielä kesken se vanhalle kaverille aloittamani vauvanpeitto, siihen löysin sentään valkoista Mamboa edellisten peittojen vaaleansinisen sijasta. Laskettuaika on ensi viikon torstaina, joten kiirettä alkaa pitää jos meinaan kutoa myssynkin vielä.

2008-11-25T11:23:00.002+02:00

Vaikka se työkaveri on ärsyttävä, turhauttava, yksinkertainen, eri aaltopituudella ja vaikka suuren osan ajasta inhoankin sydämeni pohjasta, ainoa läikähdys rinnassa oli suru ja myötätunto, kun esinainen kertoi blondin keskenmenosta. (Tietenkin se pieni kateus, että jotkut tulevat raskaaksi ja saavat edes keskenmenon, mutta se nyt ei ole mitään henkilökohtaista.)

Omalla kohdalla odottelen menkkoja alkavaksi ihan näillä hetkillä. Lomamatkan takia siirsin niitä e-pillereillä ja menkkaoireet ainakin ovat olleet tuntuvat jo pari viikkoa. Kunhan kierto tästä taas alkaa, hankkiudun ovistestien avulla raskaaksi.

2008-11-24T11:26:00.003+02:00

Olin viime viikon lomalla ja perinteisellä syksyn etelänmatkalla. Pikkasen oli pinna kireällä ennen lomaa, kun piti saada omat työt järjestykseen ja sitten se kovaääninen blondi-idiootti jättäytyi loppuviikoksi sairaslomalle kipaten omat työnsä mun niskaan. Luonnollisestikin oli taas hieman setvimistä, että se ne asiat edes ajantasalle. Kostoksi en jättänyt minkäänlaisia ohjeita tuuraamisekseni viikoksi, kyllä hänen jo useamman kerran perusteella pitää osata, kyseessä ei kuitenkaan ole ihmeteot. Ihme kyllä näyttää, että hommat ovat hoituneet muutamaa pikkujuttua lukuunottamatta. Ne pikkujutut saa kyllä hoitaa vielä ihan itse, mä en voi niitä hänen puolestaan korjata, luojalle kiitos henkilökohtaisista käyttäjätunnuksista.

Loma sinänsä oli täydellinen, lämmintä ja aurinkoista, ei kiirettä eikä mitään pakollista tekemistä. Olisi sitä lekotellut vielä toisenkin viikon ja syönyt pihviä joka ilta. Tosin vasemman jalan olisin voinut amputoida puoleen viikkoon mennessä. Ensin kengät hiersivät yhden varpaan lähes verille ja nilkutin seuraavan päivän tuskissani luolaretkellä ennen kuin sain kaupasta laastaria. Sitten joku tappajahyttynen pisti pariin kohtaan jalkaterää kunnon paukamat, jotka kutisivat varsinkin öisin mukavasti. Useampaan kertaan heräsin siihen, että hinkkaan jalkaani patja, peittoa tai vaan toista jalkaani vasten. Kenkäkin painoi ja kutitti mukavasti. Viimeinen niitti oli, kun liukastuin kadulla ja polvi ja puoli säärtä oli asfaltti-ihottuman peitossa. Suurimmat veret ja hiekat huuhtelin suihkussa, laitoin laastarin päälle ja menin rannalle. Lopullinen parantava silaus tuli meressä seisoskelusta, suolavesi taisi ihan oikeasti auttaa. Polvi on mukava kun rupi ei anna periksi reippaalle taivuttelulle ja kaiken alla oleva mustelma kolottaa kivasti. Onneksi paluumatkalle olin varannut lentokoneesta varauloskäynnin kohdalta paikat, niin sai istua tilavasti ja jalat suorina.

Päivitystä

2008-10-06T18:03:00.006+03:00

Taas ollut vähän bloggaustaukoa. Kuuluisi kai sanoa, ettei se tarkoita etteikö elämässä tapahtuisi mitään, mutta kyllä se vähän sitä tarkoittaa. Sama elämä edelleen, ei vauvaa, Homokiintiön tilalle työkaveriksi on tullut Sivari, mutta Homokiintiökin tulee takaisin ens kuun alussa. Sivari on 19-vuotias nuorimies, jonka kanssa ollaan kyllä ihan eri aaltopituudella. Siitä huolimatta onnistutaan välillä tuhraamaan työaikaa ihan pelkkään paskanjauhamiseen. Tulee sellainen isosiskomainen olo.

Se kovaääninen ja ärsyttävä työkaveri on menossa lapsisulhasensa kanssa naimisiin ens lauantaina. Yllättäen se kutsui myös minut ja kollegan häihin, eli sinne sitten. En ole vielä uskaltanut kokeilla mahdunko juhlamekkooni. Pitäisi pian uskaltautua, jotta ehtii ostaa jotain uutta jos en mahdukaan. Luojan kiitos ne häävalmistelut ovat edenneet minun kannaltani suht vaivattomasti! Siis minua ei ole rasitettu valittamalla tai kyselemällä mielipiteitä. Se vaan jaksaa vieläkin hymyilyttää, että morsian osti itselleen liian pienen hääpuvun ja aikoi laihtua siihen sopivaksi häihin mennessä. Sovituksesta näkemäni kuvan perusteella ei ole ihan onnistunut, puku ei mene selästä kiinni ja siihen on kikkailtu nyöritys.

Lapsuudenystävä, jonka olen tuntenut niin kauan kuin muistan, on raskaana. Onhan se tietenkin ollut naimisissakin jo kohta pari vuotta, mutta silti, raskautuminen on kiellettyä. Varsinkin reilusti, suorastaan sairaalloisesti, ylipainoisten ihmisten raskautuminen tosta noin vaan. Ei kai tässä auta muu kuin ostaa langat ja kutoa taas yksi peitto. Asutaan kyllä niin kaukana toisistamme, ettei varmasti nähdä vahingossakaan, en edes muista milloin on tavattu viimeksi.

Hyväntekeväisyyttä

2008-07-15T23:59:00.002+03:00

Kiva peli, jossa pitää sijoittaa annetut paikannimet kartalle. Mitä lähemmäs osuu, sitä enemmän vettä lahjoittaa. Kokeilkaa nyt saakeli jo pelkän pelin takia ja kertokaa paljon saitte, mä haluan tietää olinko mä hyvä vai en.

Peitto

2008-06-15T21:32:00.003+03:00

Siinä se nyt on, vauvanpeitto. Sain lopulta tänään pääteltyä ja kuvattua sen. Samanlaisen kudoin gummipojalle alkuvuodesta ja tämä on sille kaverin vauvalle, kunhan se syntyy. Helmineuletta ja sileää Novitan Mambosta.

Seuraavaksi olisi tarkoitus aloittaa kutomaan niitä samanlaisia myssyjä kaverin vauvalle kuin tein gummipojalle. Serkkulikka sanoi kun joku aika sitten nähtiin, että kaikki mitä jaksan gummipojalle kutoa, on tervetullutta. Slipoverin se pojalle haluaisi ja lupasi etsiä sopivan ohjeen ja tietty maksaa langat. Onkohan mun pakko oikeasti ruveta käytännölliseksi kutojaksi, kun villapaidat, sukat ja lapasetkin olisi tervetulleita ja mä en niitä viitsisi millään vääntää.

Asiallinen virkanainen

2008-06-04T12:25:00.002+03:00

Nännilävistykset tarviivat uudet isommat korut, joten mittailin nykyisten kokoa. Vaivihkaa kääntää selän työhuoneen ovelle ja kaula-aukon kautta viivottimella, halkaisijaa ja pallojen kokoa ja nännien kokoa. Voi sitä työpäivänsä näinkin käyttää.

Asia etenee netitse

2008-06-03T15:18:00.003+03:00

Netti tekee kaiken niin helpoksi. En olisi varmaan ikinä saanut aikaiseksi varata sitä gyneaikaa, mutta kun sen voi tehdä netissä, aika on varattu ensi viikolle. Inhoan puhua puhelimessa, varsinkin vieraiden ihmisten kanssa. Joku lääkäriajan varaaminen on ihan tuskaa, mä en edes tiedä missä mun terveyskeskus on, kun työterveyteen on helpompi soittaa ja varata aika. Sitä paitsi mun täytyy aina tietää tarkkaan, että soitan oikeaan paikkaan ja oikealle ihmiselle. Mitään summittaista kyselypuhelua ei voi soittaa mihinkään, vaan aina pitäisi olla just se ihminen langan päässä, joka tietää heti mistä on kyse. En osaa selittää, tässä tai puhelimessa. Töiden puolesta on välillä pakko soittaa johonkin ja kysyä jotain ja se on tuskaa. Iso kasa töitä on saamassa valohoitoa ikkunalla, koska välttelen soittamista koomisuuteen asti. Mä en halua vaivata ihmisiä ja kai mä jotenkin pelkään, että olen väärässä paikassa väärän kysymyksen tai asian kanssa. No, en mä kyllä tykkää, että mullekaan kauheasti soitellaan.

Mutta eksyin jo aiheesta, gynelle menen siis. Pakko oli ruokatunnilla työpaikan vessassa testata raskaus, ihan vaan varmuuden vuoksi ja voi sitten lääkäritädille sanoa, että sitä se ei ole ainakaan. Tiputtelee edelleen päiväsaikaan. Hittolainen, kun pitäis samalla varmaan selvitellä värkin toimivuutta ja papaakaan ei ole tehty aikoihin. Suurremontti tiedossa pöksyihin.

Gummipoika ja kuiva gummitäti

2008-06-02T12:55:00.002+03:00

Kävin viikko sitten tervehtimässä serkkutyttöä ja gummipoikaa, kun olivat täällä suunnalla ensimmäisessä leikkauksessaan. Perjantaina shoppailtiin ankarasti ja käytiin syömässä, poika oli vasta päässyt leikkauksesta enkä päässyt tapaamaan. Serkku nautti suuresti suurkaupungin meiningistä ja mun seurasta, tuli juteltua vaikka mistä. Tuntui oikeasti siltä, että olin tärkeä ja seuranpito teki hyvää.

H&M:n lastenkaupassa annoin itseni vapautua täysin rinnoin ja ostin pojalle kasapäin vaatteita, kun kerrankin oli oikea syy eikä tarvinnut edes taka-alalla miettiä omaa tilannetta ja vauvattomuutta. Yleensähän nuo vauvanvaatteiden hipelöinnit on pelkkää söpöyden ihastelua ja lopulta pahaa oloa, kun ei ole mitään tekosyytä ostaa mitään, jos ostaisi niin siellähän se kaapissa muistuttaa lapsettomuudesta.

Sunnuntaina sitten käytiin äidin ja veljen kanssa sairaalassa morjestamassa gummipoikaa uudella naamallaan. Oli se söötti! Siististi ommeltu pieni arpi nenästä huuleen ja nenä vähän verinen, ei muuta. Ei siitä olisi osannut sanoa, että on ollut puolen naamaa vielä pari päivää aikaisemmin auki ja nenä poskella. Niin pahantuulinen kuin poika olikin meidän sinne mennessä, niin koko loppu vierailun ajan oli kuin auringonpaiste. Jutteli kovasti mukavia ja mun syliinhän se tietenkin laitettiin istumaan. Ei tuntunut onneksi pahalta, yritin siinä samalla tsempata toimimatonta alaosastoani, että aloittais menkat ja sitten yks tämmönen siihen perään. Ei sitä ikinä tiedä, olishan mun puuttuviin menkkoihin voinut tehota ihan oikea vauvakin eikä vasta se kohta syntyvä kaverin vauva.

Hetken aikaa sitten viime viikolla luulinkin, että tehosi ja menkat alkais, mutta kyseessä oli väärä hälytys ja siitä asti jatkunut pieni häivähdys tuhrua. Tänään taas näyttäisi siltä, että voi menkat alkaakin, mutta en edelleenkään pidättele hengitystäni. Gynekäyntiä olen jo alkanut harkita, eiköhän tämä tästä jompaan kumpaan suuntaan kohta etene.

Lehmä

2008-05-21T13:20:00.006+03:00

Vittu kun vituttaa. Idiootti työkaverini, jolla on tapana huutaa kovaan ääneen, keksi taas kipata paskahommansa mun niskaan. Mä voisin jotenkin pitkin hampain sietää sen poissaolot lasten takia ja ties minkä oman vaivan takia, mutta pakkoko sen on jättää työt kesken ja sekaisin lähtiessään. Ei ole yksi eikä kaksi kertaa, kun hän keksi lähteä just NYT ruokatunnille, vaikka on jättänyt soittopyynnön jollekin ja yrittää selittää minulle asiaansa. Todella asiantuntevana sitten yritän kommentoida soittajalle, joka pyyntöön vastaa. Loistavaa palvelua. Meillä on liukuva ruokatunti ja hän voisi olla jättelemättä soittopyyntöjä pitkin ja poikin jos aikoo lähteä syömään samantien. Parashan tietenkin olisi, ettei väkisin vääntäisi suht mutkatonta työtään hankalaksi.

Viime viikon tyyppi oli kurssilla, ja tietenkin mulla meni koko maanantai selvitellessä, mihin se homminensa jäänyt. Täydensin rekistereitä hänen jäljiltään koko viikon kun oli tekemättä homma sieltä toinen täältä. Ei kyllä ollut mitään intoa tehdä niitä hommia ihan täysillä, vaan jätin tahallaan kiireettömämmät paperinpläräykset jälkeeni. Nyt se lähti lapsen kanssa lääkäriin, ei todellakaan mitään akuuttia, mutta hommat piti jättää todella pahaan umpisolmuun. (Hitto kun voisikin tarkasti kertoa.) Aikansa se tossa valitti kovaan ääneen maakunnan sekoiluja, mutta kun kysyin, että mitäs siellä maakunnassa sanottiin, niin vastaus oli vaan "En mä kysynyt". Sanoin, että saa selvitellä tän sotkun huomenaamulla, mulla ei ole aikaa. Lupasin tehdä vain kaikkein akuuteimman, eli en tee mitään.

Mun ei tulisi mieleenikään jättää tahallani töitä rempalleen toisen jatkettaviksi. Se on kunnia-asia, että sijaisen on mahdollisimman helppo päästä jyvälle ja on mahdollisimman vähän tekemistä. Nyt sitten olen passiivinen työpaikkakiusaaja ja jätän suuremmin auttamatta. Nooh, on tässä kesälomatkin tulossa

Edit: Ei muuten työkaveri tullut töihin seuraavana päivänä, joten jouduin kuin jouduinkin selvittelemään hänen sotkujaan. Vitutti.

Tilannetiedotus

2008-05-19T13:29:00.004+03:00

Vähän on jäänyt nuo käsityöt viime aikoina, kun bookcrossing vei taas mukanaan. Minä kun olen tämmöinen kausiluonteisesti innostuva, hetken aikaa jaksan yhtä ja sitten taas jatketaan toisella. Välillä pitää hampaat irvessä kutoa vauvanpeittoa, koska isomahaystävän vauva on nyt täysiaikainen ja laskettuaika lähenee nopeasti. Taitaa jäädä myssyjen kutominen syksymmälle.

Bookcrossingin kautta törmäsin sivuun http://www.myrecycledbags.com/ missä on aivan loistavia ideoita muovikassien kierrätykseen: virkataan niistä uusia kasseja.

Plääh

2008-05-19T13:20:00.003+03:00

Nyt kun Gee sen sanoi kommenteissa, alkaa tuntua aika todennäköiseltä, että menkat tulevat samaan tahtiin kuin kaverin vauva. Jos mä sain jotain raskausahdistusta jonkun muun raskaudesta, niin miksei sitten voisi menkatkin myötuntoilla.

Perjantaina on sovittuna serkkulikan kanssa treffit kaupungille, kun gummipoika on leikkauksessa. En sit tiiä pääsenkö pojua morjestaan, mutta ainakin aion shoppailla oikein kunnolla serkkulikan kanssa pojulle kaikenlaista.

Tekopirteys sikseen, on jokseenkin paska olo. Lienee maanantaita. Pien ahdistus päällä ja koko ajan huono olo. Vissynjuonti ällöttää. Ruoka toisaalta ällöttää ja toisaalta taas tekee mieli ahmia. Taidan lähteä just kohta kotiin ja uppoutua kirjaan.

Dried up

2008-05-14T13:11:00.002+03:00

Ei edelleenkään menkkoja. Ei mitään oireita tai tuntemuksia, ei tipu eikä vuoda. Japanini lippu on kokovalkoinen. Mitä ilmeisimmin olen tullut niin vanhaksi, että vaihdevuodet iskivät päälle. Kuumia aaltoja on satunnaisesti ja menkat jäi pois, täytän kahdeksan päivän päästä 32. Missään kohtaa kroppaa ei tunnu miltään, joten raskaus on poissa laskuista. Sinänsä aika mielenkiintoista, tällaista ei ole tapahtunut koskaan aikaisemmin viimeisen 20 vuoden aikana. Kauankohan tässä pitää odotella ennen kuin menee gynelle?

Lopputulos on...

2008-04-30T12:36:00.004+03:00

Teinhän minä sitten lopulta eilen onnistuneenkin raskaustestin. Vieläkin itkettää. Miksi joku niin yksinkertainen ja automaattinen asia voi olla niin vaikeaa? Siis ei se testin tekeminen, vaan raskaaksi tuleminen. Ja mitenkään et voi itse tulokseen vaikuttaa.

No niin, kuin tilauksesta tuli työkaveri muutaman viikon ikäisen vauvan kanssa käymään. En mene katsomaan, pitäkööt muut seuraa. Voi kun olis jotain töitä edes tehtävänä!

Edit: Hahaa! Lähdenkin jätskille ulos. Seura tosin on se raskaana oleva ystävätär, mutta parempi se kuin toi vauva naapurihuoneessa.

En vaan osaa

2008-04-29T19:44:00.002+03:00

Päästäkseni tästä tietämättömyyden tuskasta ja turhista kuvitelmista tein raskaustestin. Epäonnistuin, enkä nyt tarkoita, että tulos olisi ollut ei-toivottu. Miten siinä voi olla onnistumatta? Pissaa tikulle ja odottaa pari minuuttia. Siinä voi epäonnistua siten, että ei muista käyneensä just pissalla vaan kuvittelee pystyvänsä puristamaan itsestään viisi sekuntia pissaa ulos. Pissaa ehkä tulee se viisi sekuntia, mutta pätkissä ja ties mihin roiskien, ja sen kahden minuutin kuluttua tulosikkunat eivät ole edes kastuneet. Testiä piti lopulta kallistaa, että ikkunat kostuivat, mutta eihän se tulos ole luotettava, eihän? Ei ainakaan negatiivisena.

Olen selkä!

2008-04-29T12:39:00.003+03:00

Tulipas tähän pitkä tauko. En nyt voi väittää, etteikö olisi muka tapahtunut mitään kirjoittamisen arvoista, koska ei aikaisempiin postauksiinkaan mitään erinomaista syytä ole tarvittu.

Raskaan, isomahaisen ystävän kanssa on käyty hydrobicissä säännöllisen epäsäännöllisesti ja harvakseltaan. Ystävätär vetelee viimeistä kuukauttaan mahan kanssa ja on valtava. Sain eilen kokeilla masua ja myllertävää vauvaa. Mä en muista koskaan ennen kokeilleeni, en edes äidin mahaa, kun se odotti veljeä. Yllättävän voimakas kokemus, kun ottaa huomioon, että se nyt on vaan toisen maha ja joku siellä kiemurtelee. Alkoi itkettää. Olen jo huomannut-tajunnut, että en pysty-jaksa sitä vauvaa, joten lähentynyt ystävyyssuhde tulee mitä luultavimmin etääntymään vauvan jälkeen. Toisaalta vähän surku, mutta kun jo pelkkä ajatus siitä vauvasta aiheuttaa ahdistusta. Raskauden siedän ja olen varovaisen kiinnostunut, mutta vauva on nou-nou.

Näitä asioita on taas tullut mietittyä pikkasen liikaa, kun omat menkat on myöhässä. Ei mitenkään erityisen paljon, mutta tämän märehtimisen jälkeen sekin neljä päivää tuntuu ainakin viikolta. Olen kokeillut kaikki mahdolliset vippaskonstit, joilla menkat aina alkaa kun ei pitäis. Olen nukkunut ilman pikkareita (no okei, niin mä nukun aina, mutta nyt sillä "herätä mut verilammikosta" -asenteella), käytän vain valkoisia pikkareita, en kanna siteitä enkä tamponeja mukanani ja ostin jopa raskaustestin ja kerroin raskaudenmahdollisuudesta ystävätterelle. Mikään edellä mainituista ei ole toiminut. Miksi ne toimii vaan silloin kun niiden ei halua toimivan? Nyt olen kertonut asiasta tänne, joten enää on jäljellä sanan "raskaus" ääneen sanominen Miehelle.

Mä olen rikki. Vähän liikaa joutunut olemaan niiden ystävättären raskausjuttujen kanssa tekemisissä ja nyt omasta tilanteesta jatkuva stressaaminen. Masennuslääkkeiden (tunnetaan myös nimellä Höpölääke) annosta tiputin oma-aloitteisesti joku aika sitten 40 mg:aan ja ilmeisesti sekin iskee nyt päälle. Vetelä, väsynyt ja lamaantunut. Mieliala on hyvä, mun on muuten hyvä olla, joten eiköhän tämä tästä kun aikansa odottelee.

In memoriam

2008-03-10T11:35:00.005+02:00

Jo toista viikkoa työpaikalla vallitsee ihana rauha. Homokiintiö poistui vahvuudestamme kuun vaihteessa, ja lopulta sihteeriesinainenkin myönsi, ettei siitä ollut kunnon työntekijäksi. Töitä se sai tehtyä puolipäiväisen verran, mutta työpaikalla olisi laiskotellut illat pitkät. Mahtoikohan kertaakaan puolen vuoden aikana tulla ajoissa töihin.

Tavallaan HK:ta tulee ikävä, olihan se omanlaisensa mukava persoona ja meidän jutut oli välillä enemmän kuin K18. HK:n piti viedä Kallen homoliite työpaikan miestenvessaan muiden lehtien seuraksi vessalukemiseksi, mutta mahtoiko mieltyä liitteeseen itse liikaa (vaikka siinä olikin vain karvattomia nuoria poikia eikä yhtään niitä ihania ja komeita karvaisia isojä äijiä) kun se sitten salaperäisesti jäi tuomatta. Lukuisat anekdootit Keltaisesta Ruususta ja Herculeksen pimeistä huoneista ja julkisista ja salaisista julkkishomoista. Olihan ne vähän erilaisia aikoja ja juttuja kuin nämä nykyiset synnytyksessä revenneet sulkijalihakset ja teinien 40 päiväiset menkat, joista naispuoliset työkaverit juttelee.

Reikä perseessä

2008-03-09T13:31:00.002+02:00

Nyt mä menin myymään sieluni pahoilaiselle! Sorruin suureen syntiin ja petin kaiken mikä on pyhää! Mä ostin pillifarkut, ja sen seurauksena raskauspaidan.

Kaikki alkoi torstaina, ihan tavallisena viattomana työaamuna. Menin töihin niin kuin kaikkina aamuina, laitoin takin kaappiin ja istuuduin ottamaan kenkiä pois jalasta. Tuoli tuntui kylmältä ja kovalta, joten pomppasin ylös ja tarrauduin takapuoleeni. Farkut parikymmentä senttiä halki taskun ja keskisauman välistä, alla stringit, eli valkoista pakaraa paistoi enemmän kuin vähän. Luojan kiitos olin olin poikkeuksellisesti pukeutunut todella pitkään paitaan, harmaaseen H&M:ltä ostettuun mekkoon, joka oli pesussa kutistunut ainakin viistoista senttiä (Those bastards!). Se on jotain mitä minä en ikinä laittaisi päälleni, mutta koska pidin mekosta, laitoin sen nyt tämän kerran farkkujen kanssa töihin, vaikka raskausmuotia inhoankin. Onneksi mekko peitti repaleet. Ajattelin käydä ruokiksella ostamassa kunnon hipsterit sinne farkkujen alle, niin pärjäisin kotiin saakka.

Ruokatuntiin mennessä repeämä oli kasvanut reippaasti, joten ei auttanut muu kuin mennä Seppälään, sovittaa kaikki vähänkin mukavan näköiset farkut ja ostaa sopivimmat. Valitettavasti vaan sovitetuista parhaimmiksi osoittautuivat mustat pillifarkut. Persaus ei näyttänyt valtavalta eikä jalat kahdelta tikulta, vaan näytin yllättävän sopusuhtaiselta. Ja ne sopi hyvin sinne entisen mekon nykyisen paidan alle. Seuraavana aamuna piti ostaa Prismasta pitkä paita, kun se maksoi aletangossa vain neljä (4) euroa!

Nyt sitten rikon kaikkia mahdollisia itseasettamiani yökötyssääntöjä: lahkeet saappaiden sisäpuolella ja sellaisia kamalia löysiä ja pitkiä paitoja, joihin mahamakkara hukkuu kätevästi. Aion myös laittaa ne uudet farkut ja jonkun "tunikan" (ällöttävä sana) tänään kyläilyreissulle Miehen vanhemmille.

Nadezda kalju

2008-03-02T19:38:00.002+02:00

Hauska katsella mistä ja miten ihmiset ovat päätyneet tähän blogiin. Google niitä tänne tuo, mutta välillä käy vähän sääliksi kuten sitä tyyppiä, joka laittoi hakusanaksi "seksijutut" ja päätyi lukemaan heinäkuun postausta Miehestä, joka tulee kakkoshädälle, kun minä pesen hampaita. Se ei ilmeisesti riittänyt, vaan seuraavaksi hakija hyppäsi katsomaan kuvaa kutomistani vauvanmyssyistä. Siihen se haku sitten loppuikin.

Sillä, joka saapui hakusanalla "pimpassa" oli parempi tuuri, sai jopa seksiä käsittelevät postauksen luettavakseen, mutta miten sillä hakusanalla päätyi tänne, sitä en ymmärrä. "Pimpassa" kun antaa tuloksena paljon mielenkiintoisempiakin vastauksia ennen tätä blogia (jota en löytänyt tuolla lainkaan), esimerkiksi Jatkoaika.comin keskustelu siitä kenen tampponi haluaisit olla ja kaksi linkkiä Kitinään.

Gummitäti 2

2008-02-28T08:54:00.003+02:00

Äiti (serkun kummitäti) soitti eilen ja kertoi uusimmat uutiset serkusta. Vauvaisä on tehnyt paperit isyydestään ja elatuksista sun muusta. Ennen maksoi neljästä lapsesta yhteensä 200 euroa, nyt maksaa viidestä lapsesta 150 euroa. Serkulle tulee siis ruhtinaalliset 30 euroa kuussa elatusapua! Miten sen kaiken saakaan tuhlattua yhteen vauvaan. Wittu!

Joka tapauksessa, tänään lähtevät myssyt postissa Savoon ja lupasin soitella serkulle silloin tällöin. Tekee kuulemma tiukkaa yksinäisyys ja yksinhuoltajuus, onneksi on siskonsa lapsineen ja oma äitinsä lähellä. Lisäksi vauvalla on suu- ja kitalakihalkio, mikä tekee oman pienen lisänsä murheiden kuormaan. Naamavärkki korjataan Helsingissä, joten pääsen ihan oikeasti tervehtimään gummipoikaa ja vähän tuulettamaan serkkulikkaa.

Gummitäti

2008-02-27T13:50:00.003+02:00

Serkun vauva syntyi sitten viime kuun lopussa, muistaakseni. Vauvaisä häipyi jo reippaasti ennen syntymää kuvioista (luojan kiitos!), mutta vinkuu nyt takaisin. Serkkulikalle on teroitettu joka taholta, että sitä hampuusia ei takaisin oteta, hoitakoot ensin neljä edellistä mukulaansa, opetelkoon olemaan lyömättä ja menköön töihin, sit voi ehkä harkita. (Aatelkaa mikä kohtalo vajaa kolmikymppiseks mieheksi: Viisi elätettävää mukulaa. Jos se ikinä menee töihin, menee koko palkka ulosoton kautta elatusmaksuihin.)

Taisin jo jossain vuodenvaihteen paikkeella kokea ahaa-elämyksen ja päätinkin antaa ensimmäiset vauvakutomukset serkulle, koska raskaan kaverin vauva syntyy vasta kesällä. Peitto lähti jo postissa, mutta aiemmassa postauksessa kuvatut myssyt odottelevat vielä matkaansa. Seuraava peitto on jo alkanut kutoutua ja siitä sitten yritän muistaa ottaa kuvankin.

Serkku oli harkinnut minua kummiksi pojalle, mutta koska en kuulu kirkkoon, ei se ole mahdollista. Niinpä sovittiin, että mä olen epävirallinen gummitäti. Se on ehkä mullekin mukavampi vaihtoehto, hössötystä ilman velvollisuutta.

Aina sattuu ja kolottaa

2008-02-27T13:35:00.004+02:00

Jahas, oli talviloma ja kirjoittelut jäi. Nyt töissä toista viikkoa ja meneehän tämä jollain tavalla. Ahdistuskohtauksia ei ole ollut nyt kun niihin olisi lääkettä ja olen jutellut työpsykologin kanssa. Siellä tabletit kuitenkin reissaa mun käsilaukussa. Oikeastaan se parempi kausi, joka ahdistusta seurasi alkaa taas olla ohi, ja arki harmaantua.

Joko töissä on todella huono ilma tai jotain muuta on vialla, mutta olen ollut tän viikon ihan vetelä ja väsynyt töissä, vaikka nukkunut kuitenkin olen hyvin ja lähes tarpeeksi. Tänään on ollut jopa huono olo. Viime viikolla taas en voinut käyttää rintsikoita, kun tissit oli niin turvonneet, kipeet ja nännit arat. Se raskaana oleva ystävätär pelotteli mua jo raskaudella ja pari päivää elinkin toivossa, kunnes taas järki voitti. Tuskinpa kuitenkaan. Arathan nuo on vieläkin, mutta kutistuneet jo omaan kokoonsa eivätkä enää ihan niin kipeät. Väsymykseen ei suuremmin vaikuttaneet energiajuomatkaan, mitä nyt kädet alkoi täristä, joten tänään mennään ilman piristeitä. Pakko lähteä jo kolmen jälkeen kotiin nukkumaan. Mutta mä nukahdan ihan just tähän koneelle. Ei... saa... nukahtaa... asiakas... tulossa...

Vihdoin! Kuvia!

2008-02-24T15:24:00.001+02:00

Helpottaa

2008-01-29T12:36:00.000+02:00

Tänään on parempi päivä töissä ja muutenkin. Toivottavasti tämä helpottaa tästä.

Kutominen on osoittautunut taas rentouttavaksi joskin hieman addiktoivaksi toiminnaksi. Siinä ei kovin monimutkaisia asioita kerkeä miettimään, kun pitää laskeskella silmukoita. Helpottaa oloa. Jotain helppoa ohjelmaa telkkarista ja kudin käteen, siinähän ne illat menisi. Eikä tule herkuteltua turhia!

On tämä nyt parempi addiktio ja helpottaja kuin muinainen halu pestä pyykkiä jatkuvasti.

Olen selkä. Ja vatsa

2008-01-28T11:22:00.000+02:00

Töissä taas lyhyen sairasloman jälkeen. Eilen oli kohtuullisen hyvä päivä, mitä nyt Miehen siskon luona kyläillessä iski pieni paniikki, vaikka vain olin. Ei tarvinnut jutella tai olla huomion keskipisteenä, mutta silti ahdisti ja vierailun jälkeen vähän itketti kai helpotuksesta. Kuitenkin mä ihan mielelläni tapaan Miehen perhettä. Loppuilta menikin eriasteisessa paniikissa ja jännityksessä. Olin miettimättä tätä päivää ja töihin paluuta, mutta olo oli kuitenkin levoton ja ahdistunut. Tänäänkään en vielä miettinyt työpäivää vaan ihan vaan tulin tänne ja vähitellen aloittelin jostain yksinkertaisemmasta.

Tilanne: Mä olen kuin sumussa, jotenkin erilläni, ja mahaa ja rintaa painaa. Mun ärsytyskynnys on todella alhaalla ja olenkin jo muutamaan kertaan kironnut sen äänekkään työkaverin naapurihuoneesta, vittuako se mulle niitä töitään lykkää (aina myös kannattaa käydä kertomassa stressaantuneelle sairaslomalta palanneelle, miten kiirettä täällä piti), ja yksi esimies suuressa kyvyttömyydessään ja vetelyydessään on kans kirottu alimpaan helvettiin.

Pientä ahdistusta ilmassa ja se, ettei kukaan ole puhunut mun kanssa siitä "romahduksesta" tai mun voinnista vaivaa sekin. Ihan kuin se iso vaaleanpunainen avaruusalus, jonka läsnäoloa kukaan ei huomaa, koska se on jonkun muun ongelma. Tai jotain. En mä kyllä ihan teräkunnossa ole, mutta näillä näkymin selviän tästä päivästä.

Alamäkeä vuoristoradassa

2008-01-23T22:20:00.000+02:00

Iski aika paha ahdistus töissä tiistaina, meinasi happi loppua ja rintaa painoi, sormet ihan jäässä, mutta hikiläikät kainalossa, ja siinä vaiheessa kun alkoi itkettää, lopetin töihin pakottautumisen ja lähdin suosiolla kotiin. Ei ole oikein ollut mun alkuviikko. Kotona on ihan hyvä olla, mitä nyt nukuttaa koko ajan ja sitten särkee päätä, joten ajatus heräsi, että onko tässä nyt kuitenkaan asiat niin huonosti. On ne.

Aamulla oli lääkäriaika ja siinä odotushuoneessa istuessani paikalle tuli ex-miehen isä. Sen väkinäisen jutustelun jälkeen (onneksi lääkäri pelasti mut hyvin pian huoneeseensa) oli jokseenkin hätääntynyt ja panikoiva olo. Onneksi ei törmätty enää uudestaan. Lääkäri ei halunnut ottaa minkäänlaista kantaa mihinkään vointini suhteen, koska ei ole mua hoitava lääkäri, mutta kirjoitti sairaslomaa loppuviikon. En sitten ota minäkään sen enempää kantaa kuin, että katsotaan maanantaina.

Satuin sopivasti kohdalle, kun ratikka oli lähdössä kohti keskustaa, joten hyppäsin kyytiin. Ratikkamatkan aikana ehdittiin vaihtamaan useampi tekstari työkaverien kanssa sairaslomasta ja jaksamisesta lopputuloksen ollessa se, että itkeä tihrustin, kuivasin silmäni ja totesin työkaverit ihaniksi. Vieressä istunut mies haisi omituiselle ja häiritsi suunnattomasti olemassaolollaan.

Koska lääkäri käski ottaa rennosti ja tehdä mukavia asioita, tein pienen shoppailuterapia kierroksen. Rutiini on seuraava: Etsitään kaupasta kaikki vähänkin kivannäköiset alevaatteet, sovitetaan ja ostetaan ne, jotka mahtuvat päälle. HM:llä se tarkoitti yhtä (1) puseroa, eikä sekään mahtunut päälle, pitäkööt riepunsa. Muutenkin tuntui, että vaatteiden koot olivat pienentyneet sitten muutama vuosi taaksepäin. Tällä kertaa kyse ei ollut mun kasvamisesta, vaan siitä, että useita riepuja löytyi ainoastaan koossa S ja XS, hyvällä tuurilla M. Ei ollut enää puhettakaan 44:sta tai 46:sta. Olin pakotettu ostamaan yhden normaalihintaisen neulemekon.

Lindexillä taas alevaatteita oli vaikka kuinka paljon ja kootkin olivat mulle soveliaampia. Kolme neulemekkoa lisää! Yhden hinnasta 50% pois ja kahdesta 70%! Kohta ne vois maksaa mulle, että vien noi viimeiset jämälumput kaupasta. Shoppailuterapia oli tällä kertaa todella tehokasta, ainoa pieni romahdus tuli siinä kohdassa, kun Akateemisessa kirjakaupassa olisin hipelöinyt englanninkielisiä kirjoja, mutta myyjät olivat just tyhjentäneet laarin ja siirtelivät niitä epämääräisesti paikasta toiseen. Paniikki! Onneksi pokkarihyllyt korvasivat vähän menetettyä nautintoa. Taas kuvittelin, että eipä tässä mitään hätää, mutta olin väärässä.

Heselle syömään ja siinä ateriaa lopetellessani huomasin yhden sihteeriköimäni työkaverin ruokajonossa ja morjestin vaan ohimennen pois lähtiessäni. Ei pystynyt sanomaan mitään enkä missään nimessä olisi halunnut vastata kysymykseen mitä teen niin kaukana työpaikasta keskellä työpäivää, varsinkaan kun kyseessä on todella mukava ja symppis tyyppi. Liukuportaissa piti sitten taas vähän kuivailla silmiä. Päätin päivän ahdistuskiintiön olevan täynnä ja suuntasin kotiin. Junamatkalle oli onneksi luettavaa, niin ei tarvinnut ahdistua mahdollisista muista ihmisistä samassa penkkivälissä. Täällä turvallisella ja omalla maaperällä ei juuri mikään vaivaa, ja kissa- ja miesterapia auttavat siihen jos vaivaa.

Ei sittenkään

2008-01-21T23:57:00.000+02:00

Raskaana olevat eivät saa urheilla ennen neuvolakäyntejä, joten hydrobic siirtyi perjantai aamuun. Siihen asti urheilen siis vauvanpeittoa kutoen ja telkkaria katsellen.

Urheilua!

2008-01-21T10:11:00.000+02:00

Huomenaamulla hydrobic klo 7.30. Se tulee olemaan tuskaa, herätys kuuden pintaan ja sitten kylmään veteen (uimahallin vesi on aina kylmää). Sen isomahaisen ystävättären kanssa on laitettu odotukset siihen, että jälkeenpäin olisi hieno olo. Paras olla kans!

Bye bye baby

2008-01-18T13:25:00.000+02:00

Työpaikan homokiintiö on täysin murheen murtama, sen työsuhde loppuu ens kuun loppuun eikä jatkoa ole tulossa sitten millään. Tätä se sitten murehtii joka päivä ja vääntää itkua, ja minä lohdutan ja pönkitän ja yritän piristää, että kyllä se siitä ja tämä ei ole mitään henkilökohtaista. Ylemmältä taholta tulee käsky vähentää porukkaa, niin ensimmäisenä tulilinjalle joutuvat määräaikaiset. Saattaahan siinä sen verran henkilökohtaista olla takana, että meidän homofobisena pidetyssä laitoksessa noinkin värikäs persoona kuin HK on monelle liikaa, eikä siksi kukaan halua tosissaan ajaa jatkoa työsuhteeseen.

Salaa mä olen vähän iloinen, että se lähtee. Taas palaa työrauha huoneeseen ja mikä parasta, yksinäiseen huoneeseen. Toisaalta työn määrä tulee kasvamaan ja me ollaan ihan kusessa näitten hommien kanssa, mutta se on sitten sen ajan murhe. Mutta jos HK suurin murhe on liian vähäiset lomapäivät ja liian aikaiset aamut, niin ei työmotivaatio ole ihan oikealla kantilla. Eniten kun sitä todellakin surettaa se, että koskaan ei ala kertyä 2,5 työpäivää lomaa kuukaudelta, ja mä näen punaista.

Haircut

2008-01-16T19:55:00.000+02:00

Kävin kampaajalla tänään, kun tukka on ollut jo pari viikkoa kuin sähköiskun jäljiltä. Vähän jännitti, kun en kovin usein kampaamoissa käy, ehkä joka toinen vuosi. Kampaajat ei yleensä juttele mulle ja harvoin tekevät niin kuin pyydetään. Suurin osa kampaa hiukset niin kovakouraisesti, että silmistä valuu vesi, siis mulla. Tämän kertainen käynti oli kaikin puolin positiivinen kokemus, kampaaja oli mukava, jutteli minulle aluksi, teki kuten sovittiin eikä repinyt hiuksista lainkaan. Tälle kampaajalle haluan uudestaankin, maksoikin vähemmän kuin kuvittelin kaiken pesemisen, kuivaamisen ja muotoilun kanssa, vaan 28 euroa.

Ihan tuskaa ja kamalaa olikin sitten se, että joutuu istumaan ja tuijottamaan omaa kuvaansa peilistä. Kirkas valaistus, kalpeat meikittömät kasvot, hapsottava tukka ja tajuat yhtäkkiä miten ruma olet. No, otin lehden luettavaksi, kun kerran sain pitää lasit päässä ja näin. Seuraavaksi huomaan peilistä, miten kummallisia ilmeitä loihtii naamalle, kun eläytyy niihin juttuihin. Ei tietoakaan vienosta hymystä tai hieman kohoavasta kulmakarvasta, peilistä tuijottaa kummallisesti naamaansa vääntelevä ruma nainen. Ummetusta vai muita vatsavaivoja?

Edelliset ongelmat poistuvat sitten siinä vaiheessa, kun ottaa lasit pois. Enää ei näe peiliin asti, joten mikäs siinä ollessa. Paitsi, ettei näe kohdistaa katsettaan mihinkään, silmät pyörivät kuin hedelmäpeli, minun tapauksessani myös lupsahtelevat kiinni ja melkein nukahdan. Yhtäkkiä iskee tajuntaan, että naamalla on varmaan joku outo ilme, kun leukaan sattuu hampaiden yhteenpuremisesta. Koska en näe peiliin, en tiedä millainen ilme pitäisi ottaa, jotta näyttäisin ihan normaalilta asiakkaalta, joka vaan huolettomasti nauttii hiustenleikkuusta, mutta ei liikaa. Jos naaman rentouttaa ihan kokonaan, näyttää varmasti halvaantuneelta ja vajaaälyiseltä. Lisäksi voisin vahingossa ottaa sellaisen ilmeen, jossa kaikki leuat tulevat esille ja se se vasta rumaa onkin. Tuijotanko silmät teevateina mitään näkemättä eteeni? Niin käy helposti, kun ei näe. Onkohan huulet jotenkin oudosti törröllään, ainakin suu on kiinni.

Ihmekös se sitten, jos ei kampaaja jutellut mitään. Luultavasti selvisin kohtuullisesti siihen asti, kun sain lasit päähäni. Olisi varmaan kannattanut leikkiä nukkuvaa, niin ei pieni naamanvääntely olisi merkannut mitään. Vai saako kampaajalla nukkua?

2008-01-16T13:28:00.000+02:00

No okei okei! Myönnetään, ettei tämä Uusi Elämä ole ollut ihan niin helppoa ja aurinkoista kuin annoin ymmärtää. Dieetti aiheuttaa mulle ilmavaivoja iltapäivisin ja iltaisin. Mä olen lihansyöjä, ei mun maha kestä hedelmiä ja runsasta kuitua.

Tilannekatsaus

2008-01-16T12:39:00.000+02:00

Viime viikon suunnitelma lähti käyntiin enemmän kuin hyvin. Koko viime viikko meni lähes virheettömästi ja lipsumiset olivat häviävän pieniä, en ota niistä mitään stressiä. Viikonloppuna oli lupa syödä mitä huvitti ja tuli todella mässäiltyä. Jos yrittäisi hillitä sen ahmimisen vain yhdelle päivälle tai ainakin pienentää kahden päivän ahmimisannosta. Kaikesta hyvästä huolimatta en ole vielä uskaltanut käydä vaa'alla. Pelottaa, että mitään muutosta ei ole tapahtunut (muutosta mihin? Ei mulla ole tietoa alkutilanteestakaan, sitä paitsi vasta viikko takana!) tai muuten vaan olen yllättävän tuhdissa kunnossa. Farkkujen puristus vyötäröltä on kyllä helpottanut aavistuksen verrran, kun maha ei ole turvoksiin asti täynnä. Samaten olo on ollut ehkä vähemmän vetelä, jaksan väsähtämättä pikkusen pidempään töissä ja kotihommissa.

Ruokalista on ollut päivittäin mallia aamupala - vissyä, hedelmiä, puuroa, Elovena-voimakaurakeksi - lämmin ruoka illalla, hedelmiä. Tuohon on lisäksi satunnainen keksi, pulla tai pala suklaata, riippuu tarjoilusta työpaikalla ja fiiliksestä: jos on hyvä fiilis, voi noin vähän herkutellakin. Yritin tänään laskeskella kaloreita Iltalehden painopäivyrillä, mutta sen mukaan kalorit jäi hälyttävän alas, joten en usko pitävän paikkaansa. Minulla kun ei nimittäin ole ollut kovin usein nälkä tämän kuurin aikana.

Liikuntaosioon on tulossa parannusta ensi viikolla, kun mennään kaverin kanssa testaamaan hydrobiciä. Toi vesiliikunta on ollut mun mielestä aina siedettävää ja jopa mukavaa, joten toivottavasti siitä tulee jokaviikkoinen tapa. Muutenkin nyt kun olo on jotenkin keventynyt, tulee välillä valtava halu liikkua, ennenkuulumatonta! Mä vihaan urheilua suoritteena sekä telkun täytteenä. Se tästä nyt vielä puuttuu, että alkaisin toteuttaa mielihaluani ;)

NYT se alkaa!

2008-01-07T13:42:00.000+02:00

Ahdistaa taas tämä muhkea ja pullea olo. Keventäminen ei ole käynnistynyt ihan niin kuin olisi pitänyt ja herkuttelu on jatkunut joulusta ihan samaan tahtiin. Aina on ollut jotain Miehen suklaita joita se ei syö tai pullaa tai kakkua. Nyt alkaa olla kaapit tyhjiä mun karkeista ja muusta houkuttavasta, ja eilinen menikin jo aika hyvin:

Aamupala: (vai pitäisikö sanoa brunssi vaikka enemmän kyseessä oli lounasaika) leipää, kahvia, viili
Karjalanpaistia, keitettyjä perunoita ja porkkanaraastetta, muutama kaneliässä, ehkä kolme
Pepsi Maxia ja alta kymmenen englanninlakua (hyi!)

Olis jäänyt lakut syömättä eilen, jos olisi ollut hedelmiä, mutta ne oli loppu jo edellisenä päivänä leffoja katsellessa. Niinpä tänään haenkin kotimatkalla kaupasta sekä hedelmiä että lisää lankaa. Pidän kädet tiukasti kutimissa ja jos on ihan pakko napostella, niin sitten hedelmiä.

Kai mun pitäis vähitellen uskoa, että muhun pätee ihan samat luonnonlait kuin muihinkin, eikä mikään muu laihduta kuin kunnolla syöminen ja liikkuminen. Pitää tehdä selvä suunnitelma, miten tämä projekti etenee ja pitää siitä kiinni. Ja helkkari, ei vaan pitäisi vaan miksi en tee samantien! (töissä on über-tylsää, en mä muuten tänne kirjoitteliskaan)

Aamupalaleivän päälle enää yksi juustosiivu. (meillä on tuhti juustohöylä ja rasvaista juustoa. Ja Oivariinia)
Ruuan annoskoko pienemmäksi; mitä epäterveellisempää, sen vähemmän.
Vähennä huonoja hiilareita, eli ruuan laatu paremmaksi
Karkit ja sipsit pois, alustavasi herkuttelupäivä on viikonloppuna, mutta kohtuudella
Hedelmiä ja vihanneksia ja ruisleipää. Ja vettä.

Ei kuulosta pahalta, ainakaan täydellä vatsalla ja kohtuullisen pirteänä. Illalla kotona voi olla toinen fiilis. Tietenkin vois pitää ruokapäiväkirjaa ja viikottaisia punnituksia, jos ne vaikka tsemppais. Tai raportoida painoindeksin muutoksista. Ja sitten se liikunta:

Ei vittu, otetaan nyt askel kerrallaan eikä ruveta hätäilemään!

(Huomasitteko muuten, että olen oppinut ilmeisesti käyttämään noita listausnappeja, hyvä minä!) (Eiku en, ne pallukat ei näy edelleenkään.)

Omaa tuotantoa

2008-01-06T23:18:00.001+02:00

Suuri eläköön-huuto minulle! Slipoveri on valmis! Tai siis eilen sain kudottua loppuun, nyt on enää kasaaminen edessä, mutta siis oikeastaan valmis.

Äidille en kutonut joululahjaksi aiemmin kaavailemaani hartiahuivia, mutta kylläkin veljelle ruskeasta Rustikasta kaulurin. Oma kaulurini kun on hieman liian iso, niin tuon toisen teelmyksen sain sitten just täydellisen kokoiseksi. Aina mulle käy näin, itselleni en saa tehtyä mitään täydellistä, en aina edes käyttökelpoista. Tai onhan kaulahuivit ihan käyttökelpoisia ja täydellisiä. En voinut vastustaa Kuuraa kaupassa, joten vaaleanpunaisesta Kuurasta olen jo ehtinyt kutoa itselleni uuden huivin. Vaihteeksi kudoin kaikki kerrokset oikein sen aikaisemman ja ainaisen 2o 2n sijasta.

Kun siitä äidin hartiahuivista ei tullut mitään (purin ja aloitin kolme kertaa, ei vaan muistuttanut kuvioltaan ja muodoltaan huivia), etsin Teddylle toisen käyttökohteen. Novitan talvi 2006 lehdestä löytyi poncho (malli 17), jossa kudotaan ensin pitkulainen kappale ja sitten ommellaan toinen lyhyt sivu kiinni pitkän sivun toiseen päähän ja lopputuloksena on - poncho. Vielä en ole ihan varma ohjeenmukaisista karvareunuksista, mutta saa nyt nähdä kenelle poncho menee. Itse en pörröistä välitä, mutta jos menee äidille, niin ehkä pitää reunukset virkata.

kp 1

2008-01-06T16:27:00.000+02:00

Sinne meni tän kuun toivo enkä pahemmin toivoa näe tulevaisuudessa. Mä olen nyt ollut kymmenen vuotta lapseton, joten se saa riittää. Pitäkää tunkkinne, minen jaksa enää yrittää.

kp 17

2007-12-28T21:30:00.000+02:00

Mä luisun vähitellen kohti Vauvaa. Tulee jos on tullakseen on muuttunut alitajuiseksi päässälaskuksi ovulaation hetkestä. Tämä on nyt toinen kuukausi, kun olen päättänyt olla raskaana, viime kuussa olin aivopessyt itseni niin hyvin, että puoli päivää vuosin farkkuihini ennen kuin tajusin vessassa käydessäni menkkojen alkaneen. Miten ihana lopputyöpäivä.

Toisaalta mä odotan kovasti sitä jonkun muun lapsettoman ilmaantumista näköpiiriin. Joka ainoa raskaaksitullut tuttu, puolituttu, työkaveri tai vaan joku josta ohimennen mainitaan saa sellaisen katkeran hymähdyksen aikaiseksi; noin helppoa se on toisille. Raskaaksi tulon pitäisi olla kärsimystä ja tuskaa kaikille. Tiedän kyllä senkin, etten kestäisi yhteistä lapsettomuutta kanssasisaren kanssa, vaikka olisi miten läheinen tai tuttu. Se jatkuva pelko, että toinen tulee raskaaksi ja minä en, se oli tarpeeksi kuluttavaa jo silloin aikaisemmin vertaistukiryhmäaikoina. Nyt opettelen elämään sen aikaisemmin mainitsemani ystävättären raskauden kanssa, keinoksi olen valinnut käsitytö. Tarkoituksena on kutoa tulevalle vauvalle ainakin peitto, ehkä jotain muutakin. Tämä taitaa olla läheisin raskauteni ikuisuuksiin.

Turpo

2007-12-28T13:44:00.000+02:00

Päätä särkee, oli pakko lähteä töistä kesken pois, mutta mitäpä minä päänsärkyisenä kotona muuta teen kuin bloggaan ja luen tänään tullutta Henkka-Maukan kuvastoa. Ihanan 80-lukulaista muotia! Vielä pitäis katsoa Yhteishyvästä neulemallit ja ehkä sitten jo pystyn rauhottamaan itseni pienille päivänokosille.

HM oli löytänyt tähän uusimpaan kuvastoonsa niin kamalia töröhuuli-tikkuakkoja, että voisin boikotoida pelkästään niiden takia tilaamista. Enkä edes vielä ehtinyt alusvaatesivuille kauhistelemaan suhteettoman suuria tissejä tikkujalkoihin verrattuna. En toistaiseksi ole edes löytänyt mitään tilaamisen arvoista kuvastosta, mutta olisihan vaihteeksi kiva olla jostain muusta syystä tilaamatta kuin siitä ainaisesta mauttomasta ja rumasta muodista. sen verran olen antanut periksi, että pari tunikaa omistan, mutta housujen kanssa en niitä suostu käyttämään, ne on mekkoja. Raskauspaitoihin en aio sortua edelleenkään. Kun nyt joitain vuosia vielä kituuttaa omaan tyyliin, niin se tulee taas muotiin.

Ei tästä mikään muotibloggaus pitänyt tulla, mun piti kertoa joulun suklaaurakasta ja nykyisestä läskipossutilanteesta. Eilen sain kaikki suklaat syötyä, lukuunottamatta muutamaa konvehtia töissä, ne syödään maanantaina. Saldohan tälle joululle oli:

500 gramman Pandan rasia
300 gramman Pandan rasia
350 gramman paketti Julioita
2 x 200 gramman Lontoon Rae -suklaa
Reilut 100 grammaa minttutäytteisiä pippelisuklaita

Ja tämä kaikki reilussa kolmessa päivässä! Nyt en sitten enää suklaaseen päin vilkaisekaan ja alkaa taas laihduttaminen. Tai ennemminkin painon itsestään putoaminen muuttuneiden ruokailu- ja liikuntatottumusten johdosta. Tavoitteena on laiha, tosi laiha, minä. Työsarkaa on reilusti, paino on noussut yli 80 kg eli liikaa on jo melkein kymmenen kiloa.

Ärsytyksestä toiseen

2007-12-19T08:53:00.000+02:00

Rauha palannut työpaikalle, ainakin toivottavasti. Mieskin jo eilen sanoi, että ei puhuta tästä asiasta enää, kun asia on kuulemma ollut meidän pääasiallinen puheenaihe jo turhan pitkään. Minä puhkuin ärtymykseni loppuun eilen ja työkaveri palasi tänään töihin. Mitä ilmeisimmin oli vähän pettynyt siihen, miten rankka reissu oli ja miten vähän siinä oli mitään mukavaa. Työmatka, mitäpä muuta voi odottaa.

Työpaikan suurin ongelma ja rasite on nyt taas meidän homokiintiö, joka on persoonana värikäs ja rasittava, joskin myös mukava pieninä annoksina. HK:n työt loppuvat näillä näkymin ensi vuoden alkupuolelle, mistä nyt sitten riittää mankumista ja valitusta. Mahdollinen jatko tulisi hieman toisenlaisen työn merkeissä, mutta koska se ei ole niin hohdokasta kuin tämä ja sitä varten pitäisi tulla töihin jo kahdeksaksi, niin ei kelpaa ainakaan valittamatta. Sanoinkin HK:lle jo, että ei täällä ole pakko olla töissä, ja reilua tuntia aikaisemmin töihin tuleminen on pieni hinta siitä, että on töitä. Mä jotenkin toivon, että sitä jatkoa ei tule ja saisin olla taas yksikseni tässä huoneessa. Kokeilin jo korvatulpat korvissa työskentelemistäkin, mutta niistä tulee jotenkin klaustrofobinen olo pidemmän päälle ja jokainen oma ääni ja askel kuuluu sisäkautta, ei hyvä.

Uuden verokortin sain tilattua eilen ja lupasivat sen jo tälle päivälle postissa. Palkkakonttorikin lähetti muistutusmeilin, että nollakortti on voimassa tammikuussakin, jos en toimita uutta verokorttia tai ilmoita veroprosenttia. Huomaavaista sinänsä. Uudeksi prosentiksi tuli todellakin vain huimaavat 15,5. Taidan saada yhteiskunnalta enemmän kuin maksan, eli kiitokset vaan kaikille normaali- ja suurituloisille minunkin osuuteni maksamisesta.

Painia verokarhun kanssa

2007-12-16T15:01:00.000+02:00

Mä olen onnellisesti tehnyt töitä loppuvuoden verottomasti, kiitos kotitalousvähennyksen. Nyt edessä onkin sitten se ongelma, että tammikuun vero menisi samalla nollaverokortilla. Yritin verohallinnon nettisivujen kautta tilata jo nyt verokorttia ensi vuodelle, jotta saisin kunnian maksaa heti tammikuusta alkaen. Ei löytynyt, mahdollista on tilata verokortti tälle vuodelle, mutta mitä minä sellaisella, kun tämän vuoden palkat on tulleet ja verot maksettu. Jonkun kuppaisen täytettävän lomakkeen löysin ja se nyt sitten kai pitäisi viedä verotoimistoon ja toivoa parasta, että ehdin vielä vaikuttaa ensi kuun palkkaan. Varmuuden vuoksi laskin verokorttilaskurilla, mikä se prosentti ensi vuonna olisi, jos sen ilmoittaisi palkkakonttorille etukäteen ja pyytäisi pidättämään veroja ihan ilman korttia. Tiiä sitten miten oikein laskuria käytin, mutta väitti prosentiksi hurjaa 14,5. Paras kai varmuuden vuoksi pyytää pidättämään huimaavat 16%.

Tähän asti olen aina saanut hoidettua veroni just nappiin, koskaan ei ole tarvinnut maksaa lisää ja takaisin on tullut jonkin verran, mutta ei niin paljoa, että vuoden aikana olisi tarvinnut pihistellä. Olen aina jopa pitänyt veroasioita aika helppoina. Nyt sitten vanhuus on saapunut ja vero.fi vie voiton, ei oikein taida onnistua tämä projekti. En osannut edes laudaturin matematiikallani laskea nouseeko vuodessa maksamani asuntolainan koron määrä, kun nostin kuukausierää. Toisaalta vuodessa maksamani veron määrä on niin pieni, että vaikka tammikuun veron jakaa muille kuukausille, ei se taloutta kaada. Tää on taas yksi periaatekysymys. Onneksi töissä on kaikkitietävä ja joka alan asiantuntija homokiintiö, pitää kysyä neuvoa huomenna.

Kitkerä ja katkera vanha sitruuna

2007-12-15T18:34:00.000+02:00

Meillä on töissä tarkka järjestys, jonka mukaan sihteerit pääsevät saattokeikoille. Järjestyksessä ja virkaiän mukaan. Mä olen ollut tuolla nyt vähän yli vuoden töissä, eikä sinä aikana ole ollut yhtäkään sellaista ryhmäpalautusta, jolle olisi otettu sihteeri mukaan. Koska sihteeriesinainen ei välitä lähteä, olen ensimmäisenä jonossa ja minun jälkeeni vuorossa on se kovaääninen ja rasittava työkaveri, jolla on lähes alaikäinen mies, siis se jota kirosin blogissa aikaisemmin. Meidän homokiintiö olisi kai kolmantena, mutta tuskin olisi päässyt mukaan lyhyen uransa takia.

Torstaina työkaveri kävi aamupäivästä huikkaamassa ovelta, että hänpä lähteekin ensi viikolla saattokeikalle. Meni mulla vähän konseptit sekaisin, koska mistään keikasta ei ole kuulunut puhetta eikä kukaan ollut kysynyt minulta keikalle lähdöstä. Jätin jutun hautumaan ja ajattelin kysäistä esinaiselta, miten tämä nyt näin. Pian esinainen tulikin kysymään minulta, oliko mulle tarjottu sitä keikkaa, ja kun sanoin ettei, hän totesi, että tämä menee nyt ihan väärin ja hän selvittää asian ison pomon kanssa.

Kävin kysymässä asiasta myös matkaa järjestelevältä ylikonstaapelilta, ja hänen perustelunsa oli, että tää nyt meni näin. Paperit on tehty eikä mitään enää muuteta ja se nyt on ihan sama kuka sinne lähtee, lähden mä sitten seuraavalle reissulle. Kävimme erittäin tiukkasanaisen keskustelun, jossa minun kantani ja se, että kyse on periaatteesta ja meidän vakiintuneesta käytännöstä kävi erittäin selväksi. Selväksi kävi myös se, että minulla ei muka ole oikeutta sanoa hänen työstään mitään, en ole kuulemma sellaisessa asemassa. Ilmoitin hänen olevan väärässä, minä olen just oikeassa asemassa sanomassa mielipiteeni minua koskevista asioista, oli kyseessä sitten vaikka komisariotason ihminen.

Niin siististi ja henkilökohtaisuuksiin menemättä kuin sananvaihto menikin, oli pakko käydä itkeä tirauttamassa vessassa. Mä itken aina ihan oudoista syistä. Nytkään minua ei itketänyt sivu suun mennyt matka, vaan se että piti ärhennellä omasta puolestani ja, että minut tavallaan petettiin matkaa järjesteltäessä. Tai jotain.

Lopputulos ja koko homma kaikessa törkeydessään:
Ylikonstaapeli ja työkaveri olivat sopineet matkasta yhdessä, työkaveri hetkeäkään miettimättä suostui asiaan. Ei tuonut edes esille sitä, että vuorossa olisin ollut minä. Työkaveri ei myöskään uskaltanut kertoa asiasta esinaiselle ennen kuin kaikki paperit oli tehty eikä asiaa voinut enää perua. Työkaverilla olisi ollut kyseinen matkapäivä vuosilomaa, jonka hän perui tämä keikan takia, tästä esinainen oli ärähtänyt pahasti. Työkaveri myös tiesi matkaan myöntyessään, että vuorossa olisin ollut minä. Tunnettuun väärintekijän tapaan työkaveri vieritti vastuun muiden niskoille, hän ei voinut sille mitään, se vaan tapahtui, ihan kuin häntä voitaisiin velvottaa lähtemään mihinkään ilman omaa suostumusta. Yritti vielä selittää, että reissusta tulee ihan kamala ja rankka ja vaikka mitä, niin varmaan tuleekin, mutta kyse ei ole kurjuuskilpailusta, jossa hän nyt säästi minut kärsimykseltä. Koko torstain ja perjantain työkaveri nuoleskeli ja tarjoutui tekemään kaiken mahdollisen työn mun puolesta.

Mä olen niin pikkumainen, katkera ja kostonhimoinen, että tän tason törkeyttä en pysty antamaan anteeksi millään. En edes ymmärtämään ja hyväksymään. Jos meillä ei tähän astikaan ollut paljoa yhteistä ja oltiin eri aaltopituuksilla, niin nyt meillä ei minun puolestani ole sitäkään. Voin unohtaa, mutta anteeksi en anna, ja tähän mennessä en ole vielä unohtanut mitään koskaan. Jos näitä saattokeikkoja on edelleen samaan tahtiin kuin tähän asti, niin minun keikkani tulee vuoden 2009 keväällä.

Pientä lohdutusta tarjosi se, että esinainen oli homokiintiölle voivotellut, että toivottavasti eivät menetä mua tän takia, että olen niin hyvä työntekijä, että ovat todellisessa pulassa ilman minua. Sanoin homokiintiölle, että en nyt vielä tämän takia lähde, mutta seuraavalla kerralla kyllä :) Viimeksi muuten lähdin tuosta yksiköstä juuri siitä syystä, että minun ylitseni käveltiin.

I May Forget, I Don't Forgive

2007-12-14T16:01:00.000+02:00

Monet purkaa aggressioitaan siivoamalla, mutta koska mä olen siivourajoitteinen, siivosin työpaikan nettisurffailukoneen kaikesta haitta- ynnä muusta ohjelmasta. Auttoi. Se häiriköivä työkaveri, joka ennen oli kanssani samassa huoneessa, iski eilen puukon selkään kahvaa myöten. Mä kiehun edelleen raivosta, mutta tuo siivoaminen vähän helpotti.

Puikoilla juuri nyt

2007-11-23T16:19:00.000+02:00

Slipoveri on toista etumusta ja kokoamista vaille valmis. Tietenkin olen jo menettänyt mielenkiintoni koko projektiin, kun enää ei ole mitään jännää vaihetta jäljellä. Niinpä tein tuossa alkuviikolla roosasta Rustikasta itselleni kaulurin, semmosen kun lapsenakin aina oli, ja nyt on lopusta Rustikasta valmistumassa pipo.

Vauvanvaatteet houkuttelevat edelleen puoleensa, mutta aattelin yrittää seuraavaksi kutoa äidille joululahjaksi hartiahuivin. Mitä vähän ohjetta silmäilin, niin pitäisi olla tarpeeksi yksinkertainen ohje mulle. Nyt ainoana murheena on, että saanko sitä valmiiksi ennen joulua. Onneksi tuli hankittua Heroesin koko eka kausi ja muutama muu mielenkiintoinen sarja internetin pimeiltä markkinoilta, joten kutomisviihdykettä kyllä riittää.

Ei otsikkoa, kyllästyttää tämmöset

2007-11-17T21:44:00.000+02:00

Nyt on lennot lennetty vähäksi aikaa. Ensin Tunisian reissu ja sitten vielä seminaari Jyväskylässä. Jälkimmäisestä olen kyllä todella ylpeä, mun ensimmäinen oikea kunnon työmatka. Jotain muutaman viikon kurssitusta Poliisikoululla ei voi laskea, koska sinne piti mennä junalla ja asua asuntolassa. Tällä kertaa pääsi lentäen matkaan ja majoitus oli pari yötä hotellissa. Kokemusta ei latista edes se, että koko reissu todisti aikuisten ihmisten olevan typeriä kuin teini-ikäiset ja seminaarien pääasiallisen tarkoituksen olevan juhliminen. Minä en ole aikuinen, joten en osallistunut keski-ikäisten biletykseen yötä myöten, vaan vetäydyin nyhjöttämään rauhassa omaan huoneeseen. En ollut siis raittiuteni takia reissun suosituin henkilö.

Tänään oli virallinen isä-lapsi -päivä ja isä vei meidät lapset jouluostoksille ja syömään. Ei mitään aavitusta, mitä haluan joululahjaksi, mutta lopulta onnistuin puristamaan kasaan kaksi dvd-boksia Anttilasta. Huonosti käyttäytyvät miehet ja Paritellen, brittikomediaa parhaimmillaan. Edellisetkin leffa- ja telkkarisarjaostokset on vielä katsomatta, eivätkä mahdu hyllyyn, mutta mitäs pienistä. Kirjojen kanssa tekee vielä enemmän tiukkaa, joten ei vielä huolta.

Kotona ja kotomaassa

2007-11-11T04:58:00.000+02:00

Lomalta palattu ja voisin todeta Seppo Rätyä mukaillen: Tunisia on paska maa. Tämä oli ensimmäinen ja viimeinen reissu siihen maailman kolkkaan, ei sitten laisinkaan meikäturistin paikka. Sen lisäksi, että paikalliset onnistuivat todistamaan kaikki törkeät ennakkoluuloni pohjoisafrikkalaisista miehistä oikeiksi, onnistuivat pilaamaan myös vähäiset nähtävyyksien katselut ja lähes kaikki ranskanperunat. Valokuvat toivottavasti edes onnistuivat.

Ei se loma mitään kärsimystä ollut. Tavoite tuli saavutettua, eli nukuttua ja levättyä kunnolla sekä maattua auringossa kuin eilen kuollut. Aavistus rusketusta saattaa olla tarttunut nahkaan, mikä oli jokseenkin tarkoituskin, ja kirjoja sain luettua enemmän kuin osasin toivoakaan. Hyvin tuli kyllä syötyäkin, pihvejä sentään osasivat siellä paistaa.

Luvassa hellettä

2007-11-03T11:41:00.000+02:00

Nyt alkoi loma ja iltapäivällä on edessä lähtö vuotuiselle aurinkolomalle taistelemaan syysmasennusta vastaan. Kaiken pitäisi olla pakattuna ja mitä puuttuu, sitä ei tarvitse. Toivottavasti mahdun vielä bikineihini suuremmitta vaikeuksitta eikä vatsa pursua kovin törkeästi ulos housuista.

Kissa

2007-10-29T21:42:00.000+02:00

Tuttua, niin tuttua!

Juonimista

2007-10-28T13:58:00.000+02:00

Apua! Mies haluaisi siivota taas tänään. Viime kerrasta on kyllä aikaa, mutta en mä jaksais millään, sunnuntai ja kaikkee. Viikon päästä ollaan siellä Tunisiassa ja veli on täällä kissavahtina, joten nyt olis ihan passeli väli vähän siistiä.

Kerranhan se vaan kirpasee eikä siihen nyt törkeän kauaa mene, mutta millä mä pitkittäisin tätä? Onneks se nyt pelaa tossa koneella, ehkä mä voisin seuraavaksi ehdotella seksiä, ja sitten ruuanlaittoa. No nyt ainakin äkkiä löhöämään sänkyyn kirjan kera, kun vielä voin, ja yöpaidan otan pois, jos Miehen ajatus vaikka harhautuis.

(Epä)Mukavaa

2007-10-27T20:21:00.000+03:00

Ehkä se D-vitamiinin piristävä ja mielialaa nostava vaikutus oli vaan joku placebo-juttu, koska viime viikolla teki taas jokseenkin tiukkaa. Mikään määrä unta ei riitä eikä oikein mikään huvita. Välillä itkettäisi, mutta on siihenkin liian väsynyt. Töissä tuli laiskoteltua ja vetelöityä oikein urakalla, mutta sain kuitenkin edellisen viikon rästihommat kuriin. Jos vois vaan olla kotona ja nukkua. Tuskaa.

Hyvä ystäväni, se jonka häissä oltiin pari kuukautta sitten, on raskaana. Kamalaa, ihan kamalaa. Paha olo, paha mieli, satunnaista yökötystä ja heikotusta. Itkukaan ei ole kaukana. Nämä oireet siis minulla, mom-to-be kuuluu hehkuvan raskauden iloa. Nämä on mulle aina vaikeita paikkoja, iloitsen raskauksista ja vauvoista niin kauan kuin niillä ei ole mitään tekemistä minun pienen elämäni kanssa. Lähipiirissä ja silmien edessä niihin on vaikea suhtautua. Haluaisin iloita ja osallistua, jutella ja kuunnella, mutta pelottaa päästää biologista kelloa valloilleen ja ruveta ehkä haluamaan äidillisiä asioita. Edellisviikolla tajusin myös, että eräs työkaverini on myös raskaasti raskaana. Maha on jo komea, mutta minä huomasin vasta nyt. Samaan aikaan "pelkään", että se nuoren miehen itselleen kihlannut entinen huonekaveri-työtoverini alkaa odottaa. Säännöllisesti asiasta puhutaan, koska hänellä alkaa jo olla kiire iän ja varhaisten vaihdevuosien takia.

Raskaudet ja vauvat muistuttaa siitä, mitä minä en saanut ja en välttämättä saa edelleenkään. Silloin joskus se oli tärkeintä maailmassa ja kaikki pyöri navan ympärillä, mutta täysin tuloksetta. Suurimman osan tätä vuotta ollaan oltu Miehen kanssa ilman ehkäisyä eikä raskaus ole käynyt lähelläkään. Varsinaisesti vauvaa ei yritä eikä odoteta, mutta sen annetaan tulla jos on tullakseen. Vauvakuumetta kartan kuin ruttoa ja siihen liittyy myös raskaus-, äitiys- ja vauvajuttujen karttaminen. Siinä valossa aikaisemmat seikkailuni Sakun poskea silitellen ovat aika iso juttu.

Tuore rouva siis odottaa. Herttaista ja ihanaa, saman tien katselin neulelehdet läpi ja suunnittelin, mitä voisin kutoa. Tästä tuoreesta pariskunnasta tulee aivan loistavat vanhemmat ja mä olen onnellinen heidän puolesta. Mä en vaan... Mä haluaisin juosta karkuun ja unohtaa näiden ihmisten olemassaolon. Mä haluan johonkin tai joidenkin sellaisten ihmisten ympäröimäksi, jotka eivät lisäänny eivätkä edes puhu siitä. Joka hetki muistuttaa mua siitä, mitä minä ehkä haluaisin ja mitä tuskin saan. Muiden lapset eivät suuremmin ole ilo minulle ainakaan ennen leikki-ikää.

Kaikesta tästä huolimatta meillä on nuoren rouvan kanssa treffit alkuviikosta, ei olla nähty kait sitten häiden. Mä haluan nähdä pitkästä aikaa ja kuulla kuulumiset, vaikka ne sitten sisältäisivät vaan raskausjuttuja. Minä hymyilen ja onnittelen, tämä on mahtava asia ihmiselle, josta pidän hurjasti.

Juhlaa ja parempaa mieltä

2007-10-20T20:27:00.000+03:00

Eihän ne bileet menneet TIETENKÄÄN niin kuin kuvittelin. Homokiintiön kanssa hengailtiin ja juoruttiin ja viihdyin yllättävän hyvin. Jatkopaikkaankin jatkoin joksikin aikaa, mutta kun liiallinen Edin juonti aiheutti pahoinvointia, oli aika suunnata kotiin. Siinä vaiheessa überhumalainen mieskin jo soitteli milloin tulen kotiin. Tulin sitten taksilla, 35 euroa maksoi, mutta eihän sitä olla perjantai-iltaisin köyhiä eikä kipeitä.

Kotona odotti sohvalle sammunut mies, joka ei ollut voinut mennä nukkumaan ennen kuin tulen, koska makuuhuoneessa odotti yllätys. Rakastan <3

Se on vaan syksyä tai hormoneja

2007-10-19T10:41:00.001+03:00

Jahas, sitoutumispakon pohdiskelu Miehen kanssa johti hysteeriseen itkukohtaukseen. Mä olen niin yksinäinen ja epävarma, aina kaiken ulkopuolelle jäävä ja tapettiin sulautuva. Mä vaan haluan olla jollekin se paras, ainoa ja tärkein. Huokaus.

Ihana Mies halasi, lohdutti ja nauratti. Kai siinä tuli itkettyä kaikki mahdollinen paha olo ja masennus kerralla, otin todellakin kaiken irti siitä, että osaan taas itkeä.

Aamulla oli naama ihanan turvoksissa ja tänään olisi työpaikan syysbileet. Bileet kiinnostavat kuin kappa perunoita, mutta tuhlasin aamulla varttin verran vaatehuoneessa seisoskeluun tyhjin katsein. Surkeahko martyyriolo, oijoi voivoi, mutta kaikki säkit ja tuhka oli päässeet loppumaan. Lopulta löytyi jotain sopivaa päälle pantavaa, vaikka töihin pääsy venyikin ihan viime minuuteille. Nyt sitten hikoillaan ykkösissä iltapäivään ja vetäistään meikit naamaan ruokatunnilla. Suunnitelmissa on syödä koko rahan edestä, voittaa arpajaisista mukavat palkinnot kotiin viemisiksi ja liueta sitten kotisohvalle kutimen ääreen.

Jotain jossain

2007-10-18T22:43:00.000+03:00

Mulla on tylsää. Tai ei oikeastaan tylsää, mutta liian tavallista. Arkea. Ehkä ne lääkärin määräämät D-vitamiinit ovat auttaneet, mutta mieliala on ollut noususuunnassa siitä asti, kun ne aloitin. Mikä tärkeintä, mieliala ei noussut taianomaisesti samantien vähitellen ja huomaamatta. Nyt on sitten outo olo, kun ei voi masennella vaikka on syksyistä ja kylmää ja ikävää, ei vaan masenna vaikka syksyllä pitäisi.

Miten sitä ei osaa olla hyvä ihminen monella tapaa yhtä aikaa. Olen kutonut ja lukenut ahkerasti ja jopa hieman niiden takia tinkinyt surffailusta, mutta syömispuoli on repsahtanut täysin. Ei päivää ilman karkkia. Olo on kuin möhköfantilla, mutta vaatteet sentään vielä just ja just mahtuvat päälle. Vaa'alle ei uskalla edelleenkään. Urheilua en ole ihan vielä aloittanut, vasta kai keväästä asti ollut kohta aloittamassa.

Kun sitten lasketaan yhteen tasainen arki ja yllätyksettömät, ehkä jopa tylsät, illanviettotavat, on vastapainoksi kehittynyt Miehen kidutusta ja painostusta extra ordinaire. Minusta on tullut hirviö, sormusta ja yllätyksiä vinkuva... jokin. Ällöromanttisena hellämielenä kaipailen, ja paskat, heikkoitsetuntoisena ja epävarmana kaipaan konkreettisia merkkejä rakkaudesta ja ennen kaikkea sitoutumisesta. Mikään ei voi olla niin tärkeää kuin koskettaa, katsella tai pitää kiinni siitä mikä kertoo minulle, että olen tärkeä, ainoa, erityinen, nyt ja aina. Joskus osaan jutella aiheesta järkevästi Miehen kanssa, mutta yleensä en osaa kertoa, mistä on kyse kuulostamatta ruikuttavalta. (Nyt se laittoi Leif Wagerin Romanssin soimaan, itkettää.)

Vaikea saada ajatuksia kasaan ja selviteltyä itselle, missä mennään ja miltä tuntuu. Ja miksi. Tuossa tuo ihana mies on ja pysyy, joka päivä tulee niin paljon hellyyttä ja huomiota, että minkään ei pitäisi olla epäselvää, eikä olekaan. Tuon ihmisen takia on valmis mihin tahansa, rakkainta maailmassa. Sinänsä minulla ei ole kiire minnekään, on ihana ajatella, että vielä on paljon edessä ja sitä kestää kauan, mutta...

Okei, yhteenveto: Mikään ei ole vialla, mikään ei tunnu olevan vialla ja olen onnellinen. Pieniä puutteita itseluottamuksen osastolla ja muuten aika kunnianhimottomaksi ihmiseksi, joka ei ole missään kovin hyvä vaan aika keskinkertainen kaikessa, minulla on valtaisa tarve olla jossakin asiassa paras ja ainoa. Erityinen, keskipiste, prinsessa hetken verran.

Koetuksen kauhistus

2007-10-09T21:54:00.000+03:00

Unohdin heti lauantaina kertoa, mutta isän ja avonaisen vierailu oli suurempi koettelemus kuin osasin aavistaakaan.

Ensinnäkin ne tuli myöhässä, mikä on ennen kuulumatonta ihmisiltä, jotka saapuvat aina liian aikaisin, suorastaan kiusallisen aikaisin. Meillä oli sovittuna seuraava edustustehtävä Miehen vanhempien luo kolmelta, mutta ilmeiseksi kävi, että ei ikinä ehditä sinne ajoissa, koska avonaisella oli jokeri taskussa. Avonaisen tytär meni keväällä naimisiin, ja nyt isällä ja avokilla oli mukanaan valokuvia häistä, lehtileikkeitä häistä ja kaiken kruununa häävideo. Yritin selvitä pelkkien kuvien katselulla, mutta eikös isä vielä laittanut häävideonkin pyörimään.

Noin kolme tuntia kestänyt puolituntinen katseltiin täysin vieraiden ihmisten pyörimistä amatöörivideolla. Reilu osa videosta oli uhrattu häävieraiden biletykselle ja voitte uskoa, että laulu, hyppelehtiminen ja ilmakitaran soitto AC/DC:n tahtiin on jotain mitä ei välttämättä katsele kovin pitkään.

Etenee hiljalleen

2007-10-09T21:41:00.000+03:00

Eilen sain itsestäni vihdoin niin paljon irti, että aloitin slipoverin etukappaleen. Nyt kun se lehti on tuossa vieressä, voin kertoa, että kyseessä on Novita-lehdestä syksy 2006 malli 13. Kuviot jätän pois ja lankakin on eri. En muistanutkaan miten nopeasti työ etenee ja varsinkin, kun on jotain katsottavaa telkkarissa samaan aikaan. Valmiina on kuitenkin vasta viitisen senttiä.

Vähän on mielenkiinto kateissa tohon slipoveriin, kun mieli tekisi (ja on tietenkin ehdoton tarve) uutta kaulahuivia. Ajatuksissa olisi Novitan ruskean oranssista Amorista tehty "kettupuuhka", joka olisi just passeli ja oikean värinen uudelle syystakille ja perintönä äidiltä saadulle 30 vuotta vanhalle ruskealle nahkatakille. Amor on vaan törkeän hintaista, vaikka yksi kerä taitaa riittää. Kun nyt vaan tulis telkkarista paljon ohjelmaa, Facebook ei veisi kaikkea aikaa ja niska antaisi periksi niin saisi pian tuon liiviteelmyksen pois tärkeämpien töiden tieltä. Olen jo vakavasti miettinyt kutimen viemistä töihin ja ruokatunnin käyttämistä kutomiseen.

Paska elämä

2007-10-08T14:14:00.000+03:00

Olisiko kellään vaihtaa elämää parempaan? Kaikki on huonosti, mutta en pysty sanomaan, mitä on kaikki. Satunnaisia ahdistuskohtauksia ja pahaa oloa. Itkettää ja nukuttaa eikä huvita. Lääkäri antoi luvan tarvittaessa nostaa lääkitystä ja käski syömään D-vitamiinia. Kuolema tulee.

Koetus

2007-10-06T12:16:00.000+03:00

Isä ja sen avonainen tulee kyläileen kohta. Ei jaksais, mutta pirteä ja ystävällinen vaihde on nyt käännetty päälle ja vetäisen sujuvasti sen pari tuntia. Isä on ihana eikä siinä avonaisessakaan sinänsä mitään suurta vikaa ole, mutta mä en vaan osaa olla, kun mun kotiin tulee vieraita. Pitää olla seurallinen, vaatteet päällä ja jutella jostain. Ja tietty kahvittaa vieraat. Nyt jo kuuma vaikka vasta on hame ja paita päällä.

Siinähän ne sitten hölisevät omiaan, minä hymyilen ja kuuntelen ja avonainen tietää kaiken aina vähän paremmin ja mä olen aistivinani pientä arvostelua siellä ystävällisyyden taustalla. Huokaus.

Tested on the Man

2007-10-02T20:22:00.000+03:00

Tieteellisen kokeen perusteella olen löytänyt sen säärikarvojen pituuden, jonka jälkeen Mieheltä ei enää saa seksiä. Näillä lähes mustilla karvoilla raja menee sentin ja puolentoista välissä. Ei hätää, ajoin karvat pois, kun tulos selvisi, enkä ottanut edes valokuvia muistoksi.

Matkaan!

2007-10-01T20:43:00.000+03:00

Mun ja Miehen matkasuunnitelmille kuuluu hyvää. Sen lisäksi, että Mies sai palkakorotuksen, sai se myös lomaa suunnitellulle matkaviikolle. Iloittiiin sitä aikamme ja ruvettiin sitten ihmettelemään, missä viipyy lasku lopusta matkan hinnasta ynnä kaikki mahdolliset esitteet sun muut, mihin olen tottunut. Pääteltiin, että varmaan ihan tällä tai ens viikolla tulevat. sitten mies vielä kerran katsoi sähköpostiin tulleen matkavahvistuksen; Ei sieltä mitään laskua tule, se lasku on jo siinä muinaisessa vahvistuskirjeessä mukana, eräpäivä kuuden päivän kuluttua! Meinas käydä köpelösti, onneksi huomattiin ajoissa ja matka on nyt kokonaan maksettu. Uusi tulostinkin tuli tarpeeseen, kun piti tulostaa se kirje, koska se on meidän matkalippu. Pyhä lehmä sentään, jos mies olisi jo ehtinyt deletoida sen postin!

Vein viime viikolla vihdoin ja viimein sen keväisen kylppäriremontin paperit verotoimistoon ja sain uuden verokortin loppuvuodelle. 0% veroa! Kokonaiset kolme kuukautta! Kerrankin voi ostaa joululahjat murehtimatta rahasta, kun veronpalautuksiakin tulee tänä vuonna yli 500 euroa, ja lomalla voi ottaa pihistelemättä rennosti.

Vielä pitäisi hakea uudet passit, kuvat on jo otettu, näytän ihmiseltä, ja ostaa uusi matkalaukku. Sitten alkaisi olla tärkeimmät kasassa. Kissat menevät veljelle hoitoon, ja veli saa myös luvan kuskata meidät lentokentälle.

Naamakirja ja Assbook

2007-10-01T20:01:00.000+03:00

Luojan kiitos Facebookin viehätys alkaa haihtua! Edelleenkään en ole löytänyt muita tuttuja kuin siltä samalta keskustelupalstalta tulleet ihmiset kavereikseni, olen virallisesti elämätön luuseri. Miten voikin olla, että yksikään koulukaveri tai vanha työkaveri ei ole itseään sinne rekannut, ei edes kukaan sellainen jonka jättäisin ystävystymättä. Suurin osa appseista (niin kuin me ammattilaiset niitä lisäosia kutsutaan) on ihan tylsiä ja olenkin poistellut suuren osan ja noretan kutsuja liukuhihnalta. Olen sitä mieltä, että tätä edeltävät addiktiot Perez Hiltoniin ja The Superficialiin olivat tervehenkisempiä.

Jos nyt yrittää tunkea kaikkien aiheiden päivitykset samaan postaukseen, niin neuletyö ei ole edennyt viime aikoina. Takakappale slipoveristä on valmis, mutta etukappaleen aloittamisella en ole pitänyt kiirettä, vähän kaulaliinaa taas väliin. Harmillisesti kirjastosta on löytynyt muutama mukava kirja, jotka vievät sen kutomiselle sopivan ajan; Gilles de Raisin elämäkerta ja Isäntäni tri Jekyll. Kutkuttavia kirjoja kumpikin. Lisäksi sain haasteen lukea Jim Thompsonin Alkoholistit ja uteliaisuus on sen suhteen valtava, miksi minun pitää lukea just se? Millainen se on? Mistä se kertoo? Tri Jekyll pitäisi saada tänään loppuun, kun sen palautus on jo vähän myöhässä.

Töissä alkaa menoa yltyä ajoittain hulvattomaksi. HomoKiintiö L ei ole vieläkään oppinut kovinkaan paljoa työnteosta (ei mun syy, mä en saa perehdyttää), mutta meidän huulenheitto on välillä aika levotonta. HKL kertoi, että joku oli tuonut miesten vessaan pornolehden siellä jo olevan aselehden seuraksi (vain miehet voivat haluta lukemista pytylle myös töissä, laadusta tinkimättä). Tasa-arvon vuoksi vien myös Kallen homoliitteen sinne, luonnollisesti tietenkin vasta, kun HKL on sen lukenut ja hyväksi havainnut. Nyt yritän salakuljettaa räikeän lehden jotenkin käsilaukusta sinne miestenhuoneeseen.

Mä taidan ihan oikeasti tykätä HKL:stä. Ei se vielä ole kummoinenkaan työntekijä ja välillä edustaa kaikkia mahdollisia homostereotypioita, mutta paremmin meillä synkkaa kuin sen edellisen huonekaverin kanssa. Se puhtoinen ja kunnollinen perheenäiti vouhkatkoon naapurihuoneessa ja pyörittäköön elämäänsä kolmen lapsensa, eiku siis, kahden lapsensa ja lähes alaikäisen avokkinsa ympärillä. Kymmenen kuukauden jälkeenkään me ei osata jutella kovin luontevasti, mä möläyttelen kummallisia asioita suustani ja se katsoo minua kuin idioottilasta.

Annoin pikkusormen...

2007-09-23T21:54:00.000+03:00

Nyt se sitten vei minutkin mukanaan, Facebook. Joku kuvasi sitä sanoilla aikuisten irc-galleria ja on valitettavan oikeassa, mutta se ei vähennä addiktiota. Säälittävintä lienee, että ainoat kaverit ovat jostain epämääräiseltä keskustelupalstalta ja oma Mies, jonka pakotin rekkautumaan.

Päivityksen päivitys

2007-09-21T22:03:00.000+03:00

Loput päivän ruuasta:

- Ranskalaisia ja Lidlin paneroitu pakastekalapihvi, piimää
- Kolme vadelmamunkkia, eli kannattako tässä enää mitään laskea ja listata. Vettä aion vielä juoda, ja ehkä syödä muutaman suklaatryffelin.

Ruokapäivitystä

2007-09-21T13:50:00.000+03:00

Eilisen syömingit menivät aika hyvin:

- Kahvia, paahtoleipää, jugurtti, vitamiinit
- Kaurapuuroa ja omena-aprikoosisosetta
- Kauravälipalakeksi
- Reilu annos italianpataa
- Kaksi kotimaista omenaa ja yksi luumu

Vettä yritin lipittää niin paljon kuin pystyn, mutta en pystynyt kovin kummoisiin. Piimää sen sijaan hörpin pataa odotellessani.

Tänään on tähän mennessä syötynä:

- Kahvia, kaksi palaa ruisleipää juuston kera, jugurtti, vitamiinit
- Kahvia
- Kaurapuuroa ja mustikkasosetta

Seuraavaksi tulisi sitten se välipalakeksi taas ja kotona jotain ruokaa kohtuudella. Mun kohtuullisen harjaantumaton, mutta hyvin koulutettu silmäni sanoo, että tuossa on liian vähän ruokaa, mutta tämä kun tuntuu olevan ainoa keino minulle. Jos syön päivällä töissä enemmän, väsyn ja sorrun karkkiin, parempi siis tiukkistella päivällä. Sen tämä ruokavalio on tehnyt, että maha on komea jalkapallo, eikä oikein toimi. Lisää vettä ja vihanneksia koneeseen. Tavoitteeksi otin, että saan työpäivän aikana kaksi kertaa tuon puolen litran pullon tyhjäksi ja nyt se vasta tyhjeni ekan kerran.

Ahdistusta syyshämärässä

2007-09-21T08:37:00.000+03:00

Satunnaista paniikkia pukkaa. Mä olen syysmasentuvaa sorttia ja nyt alkaa syksy tupata päälle oikein kunnolla. Joka päivä mä rukoilen auringonpaistetta, mutta kovin harmaata on ollut. Vielä jaksaa ihan hyvin eikä haittaa, mutta tuossa kuukauden päästä alkaa tehdä tiukkaa, jos vanhat merkit paikkansa pitävät. Miehen kanssa on varattuna viikon matka Tunisiaan marraskuun alussa, mutta nyt kävikin ilmi, että Mies ei saa välttämättä lomaa. Ollenkaan lainkaan. Se tarkoittais sitten sitä, että matka pitäisi perua ja mitä myöhemmin peruu, sitä enemmän joutuu maksamaan. Raha ei nyt hirveästi kirpaise, kun etumaksu on maksettu jo aikoja sitten, mutta koko syksy ja talvi pimeässä ja kylmässä, itkettää jo nyt. Se viikon tekokesä keskellä syksyä on oikeasti tehnyt hyvää ja piristänyt aikaisempina vuosina. Just ja just on jaksanut töissä siihen asti ja viikon paiste on tuntunut ainakin kahdelta tai kolmelta. Mitä mä teen!? Yksin en halua Tunisiaan lähteä, enkä oikein muuallekaan lämpimään ja jos ei lähde, joutuu kökkimään paskasäässä Suomessa sen viikon yksin lomaillen, kun mies on töissä. Mä tiedän, että musta tulee hankala, kärttyinen, itkuinen ja uskomattoman väsynyt, sitä väsymystä on jo nyt havaittavissa. Kyllä siinä on kohtuullisen tuore parisuhde koetuksella, kun minä taannut pikkulapseksi ja mieluiten itkeä tillittäisin sängyssä.

Return of Saku

2007-09-20T10:38:00.000+03:00

Saku on meillä töissä taas käymässä! Tuijotin taas vähäsen idioottimainen hymy naamalla ja uskaltauduin silittämään poskea. Sitten multa loppui mielikuvitus, mitä lapsille pitää sanoa tai tehdä. Söpöliini.

Eilen aattelin päivittää taas läskipossutilannettani, mutta se sitten unohtui kotiin päästyä kuten vaa'alla käyntikin. Eilinen ruokalista oli kuitenkinkin seuraava:

-Kahvia, paahtoleipää, jugurtti, vitamiinit ja masennuslääkkeet
-Iso lautasellinen runsaskuituista kaurapuuroa ja purkillinen vauvojen luumusosetta. Vettä.
-Elovena kaura-puolukkakeksi ja vissyä.

Tähän asti kaikki meni hyvin ja nälkä ei yllättänyt. Suunnitelmissa oli syödä normaali kotiruoka ja omenoita ja reilusti piimää, mutta menin töiden jälkeen syntiseen keskustaan ja vokottelin miehen ravintolaan syömään:

-Pihvi, paistettu muna, viisi siivua pekonia, iso kasa ranskalaisia, pieni muki light colaa ja miljoona kaloria.
-Viisi (tai kuusi) uutta vaaleaa Domino-keksiä

Mikä ihme se sitten on että alitajuisesti sulkee vaa'alla käynnin pois mielestään. Illalla kyllä ihailin uudessa tunikassa, kuinka mun masu näyttää ihan vauvamasulta, jos en vedä sitä sisäänpäin vaan annan roikkua vapaasti. Hameetkin istuvat takapuolesta nykyään kuin hansikas ja vatsa pömpöttää vaikkei söisikään. Liikuntaa en ole aloittanut vieläkään, päin vastoin, pyörälenkit ovat loppuneet. Aika vahva fiilis mulla kuitenkin on, että jonain päivänä menen tuonne salille ja pyöräilen ja sauvakävelykoneilen itseni loppuun. Ehkä jo tällä viikolla, mutta ei ehkä kuitenkaan tänään.

(Miksi vuo pallukat eivät tule näkyviin luettelossa? Piti laittaa ylimääräiset turhat viivat.)

Pientä hankausta

2007-09-17T22:42:00.000+03:00

Mun huoneeseen sijoitetusta laitoksen homokiintiöstä ei taida olla meille työntekijäksi. Pientä ärtymystä on jo havaittavissa mun taholta, ehkä jopa enkelimäisen sihteeriesinaisenkin taholta, mutta jonkinlainen toivo vielä elää. Keskiviikkona sihteeriesinainen on poissa ja L on koko päivän mun opastettavana ja autettavana. Sitten se nähdään onko mun aavistukset L:n suhteen oikeat. Ehkä kukaan muu ei vaan osaa tehdä töitä kuin minä.

It's in the genes

2007-09-16T18:57:00.000+03:00

Mulla ei ole hirveästi vertailukohtaa, mutta onko mun perhe/suku jotenkin erilainen outo myös?

Eilen oli mamman eli äidinäidin 70-vuotissynttärit ja vein Miehen ensimmäistä kertaa suvulle näytille. Niissä juhlissa ei ollut mitään erikoista, kaikki viisi mamman lasta oli paikalla perheineen ja suurin osa lapsenlapsistakin perheineen. Keski-ikä ei ole kovin korkea. Tervetuliaisskumppa, syötiin seisovasta pöydästä ja ruuan kanssa tuputettiin punkkua ja valkkaria, that's it.

Suvun erikoisuus on jatkot, jossa juopompi osa perhettä ryyppää kunnolla ja koko paikallaolijoiden lauma pitää hirveä älämölöä. Jatkot vietetään aina tietenkin juhlakalun luona, eli äidin viiskymppisillä äidin luona ja nyt mamman seiskakymppisillä mammalla ja papalla. Me jätettiin Miehen kanssa tämä iltaohjelma väliin ja tavattiin sen sijaan yksi mun vanhimmista ja parhaimmista kavereista kuulumisten vaihtamisen merkeissä. Hyvä niin, mun raitistuttua tiukentunut pipo olis varmaan aiheuttanut silmien pyörittelyä ja sitä kautta päänsärkyä.

Puoli viiden aikaan yöllä, kun me asialliset ihmiset jo nukutaan, hyökkää äiti (52 vee), eno (42 vee) ja veli (25 vee) grilliruoka kainalossa hirveän huudon kera täyden baarikierroksen suorittaneina "kotiin" äidille. Kaljat auki, ruokaa naamaan ja kertaavat keskenään koko kiertueen tapahtumat. Veli oli vääntänyt kättä rahasta baarissa, eno taas rinnuksista roikottanut jonkun äijän pois äitiä häiritsemästä ja grillillä olivat vieneet jonkun muun tilaaman taksin, jolla tulivat kotiin. Pubissa oli tarjoilija kysynyt "oletteko te sitä xxx-sukua?" ja saatuaan myöntävän vastauksen, myynyt viinaa pilkun jälkeen. Luojan kiitos sammuivat kahdessakymmenessä minuutissa äiti patjalle keittiöön ja eno ja veli vierekkäin vuodesohvalle.

Eihän tuo ihan normaalia meininkiä ole, mutta ei paljon puutukaan. Viimeisen päälle fiksua ja asiallista hyvässä työssä olevaa porukkaa, jonka tapa olla viihteellä on jotain täysin käsittämätöntä. Koskaan en ole tavannut ketään, joka joisi äitini pöydän alle, veljen kanssa on yritetty. Tuo samainen eno reilut kaksikymmentä vuotta sitten ryömi baarista aina meidän pihalle, äiti raahasi sen sisälle ja laittoi mun huoneeseen vuodesohvalle nukkumaan. Paitsi, jos enolla oli joku naikkonen mukana, silloin ne laitettiin alakerran takkahuoneeseen. Mä olin seitsemän. Mä olen tehnyt äidin kanssa lukemattomat Ruotsin risteilyt ja etelänmatkat kosteissa merkeissä. Äiti aloittaa aamunsa laivalla oluella ja Kanarialla vedettiin vahingossa semmoiset päiväkännit, ettei mitää muistikuvaa hotellille palaamisesta. Ikinä mun juopottelua ja krapuloita ei paheksuttu kotona.

Äh! Välillä vaan huolestuttaa, varsinkin kun itse ei enää juo. Mutta tiedänpä ainakin mistä olen oppinut, ettei iloa ole ilman viinaa. Ei siis mikään ihme, että kun äiti selitti puhelimessa työkaverinsa saaneen potkut, koska tuli kännissä töihin, luulin äidin ensin puhuvan itsestään. Samaten huolestuttaa veljen taipumus ärsyttää huvikseen porukkaa ja tapella, naureskellen eikä edes vakavissaan.

Olisihan tuo tapa juhlia minusta vieläkin tavallaan hauskaa, mutta se vaatisi ryypiskelyä, ja kaikesta kivasta huolimatta mä en enää pysty. Krapula aiheuttaa monen päivän masennuksen ja jotenkin voin muistaa vielä huonon kännikäyttäytymisen, jota en pysty kontrolloimaan. Paheksun siis muodon vuoksi, ettei tule itselle ikävä, mutta salaa myönnän kyllä hauskuuden.

Päävammainen

2007-09-14T11:35:00.000+03:00

Toista päivää kotona v*ttumaisen päänsäryn kanssa. Vasen puoli päästä on ihan amputointia vaille, silmä purskahtaa päästä ihan justiinsa. Tänään ei kuitenkaan jaksa enää lepäillä ja lääkitä eilisen malliin, vaan join aamulla reilusti kahvia ja suunnittelen lähteväni kohta lenkille. Eilisen hoitometodista ei ollut lainkaan apua, tämän päivän kahvista jonkin verran ja reippaan kävelyn toivon tekevän loput. Kahvi on kummallinen aine, suurina annoksina nautittuna se helpottaa päänsärkyä, joskin sivuvaikutuksena on käsien tärinää ja sekavat ajatukset. Kuitenkaan täysin kahviton päivä ei aiheuta päänsärkyä. Iltapäivällä taidan kahvitella lisää.

Sairastaminen on lopultakin aika tylsää. Kaikki, mitä tykkään kotona tehdä, on sellaista, että ei ainakaan paranna oloa. Nyt olisi mahdollisuus ja aikaa lukea, kutoa, katsoa telkkaria ja surffailla, mutta niska ja pää pistävät vastaan. Kyllä se nyt vaan on pakko lähteä lenkille, mutta mennäkö sauvoilla vai ilman?

Aiemmin mainitsemani puhelinhäirikkö intoutui muuten viime aikoina soittoennätykseensä, joten puhelinnumero vaihtui maanantaina. Ihana vapaus ja uusi helppo puhelinnumero, salainen tottakai.

To shave or not to shave

2007-09-11T10:28:00.000+03:00

Mulla on on-off-tukkakriisi. Tukkaa tuntuu oleva ihan liikaa, se on aina likainen ja aina huonosti. Etuhiukset rasvottuvat jo ennen kuin ehtivät kuivua pesun jälkeen. Tukka on kuuma, hikoiluttaa. Toisaalta tämä vähä on kasvanut vuoden ja yltää vasta hartioille. Sen vuoden aikana mulla on ollut useampikin kamalampi vaihe hiusmalleissa, kun kampaajan taitoni ovat hyvinkin rajalliset. Nyt mulla vihdoin olisi ne punaiset saparot, joita kaipasin kaljumpana, ja etuhiukset, joita en kaivannut.

Kerään rohkeutta kaljuuntumiseen. Millään ei hennoisi luopua kauan kasvatetuista hiuksista, ja mitä Mieskin tykkäisi? Hiukseton olin, kun tavattiin Miehen kanssa, mutta nyt sitten pelottaa, ettei se tykkää musta enää, jos mulla ei ole hiuksia. Todennäköistähän on, että Mies kerää samantien omaisuutensa kasaan ja muuttaa muualle. Ja antaa mulle tukkapöllyä mennessään.

Sadas

2007-09-10T14:58:00.000+03:00

Mulla on taas uusi työkaveri samassa huoneessa. Vaivoin pääsin aikanaan eroon siitä tuskallisesta pöljästä, joka nykyään huutaa naapurihuoneessa ja ravaa kuitenkin kyselemässä multa tyhmiä, ja nyt mulla on uusi aloittelija samassa huoneessa kyselemässä ja, jälleen kerran, huutamassa. Miten mä aina saan nämä todella kovaääniset tapaukset?

Sihteeriesinainen painottaa säännöllisesti mulle, että pitää sitten sanoa, jos tuo L alkaa rasittamaan, L:n kuuluu kysyä neuvoa esinaiselta, ei minulta. Jos tämä järjestely käy minulle ylivoimaiseksi, pitää kuulemma miettiä muita vaihtoehtoja, esimerkiksi pari kerrosta alempana sijaitsevaa yksinäistä huonetta. En kysynyt, kuka sinne sitten joutuisi. L itse painottaa säännöllisesti, että hänelle pitää sanoa, jos hän on rasittava tai haisee liikaa partavedelle (!!!). Taitavat pitää minua täällä nykyään hieman heikompana astiana.

Naurattaa tämä hössötys. Ainoa miinuspuoli tähän mennessä on ollut, että ihan vapaasti ei enää voi netissä surffailla ja blogia päivittää. Nyt laitoin L:n arkostoimaan mun puolesta, että ehdin taas laiskotella.

Häät ja vieraat

2007-09-02T00:45:00.000+03:00

Ystäväpariskunnan häistä kotiuduttu. Tuttuun tapaan vuodatin kyyneleitä heti, kun häämarssi alkoi soida ja morsian asteli kirkkoon. Siitä oli sitten hyvä jatkaa itkeä tirauttelua pariin kertaan vihkimisen aikana ja useampaan otteeseen häävastaanotolla. Meidät oli plaseerattu samaan pöytään toisen täysin saman nimisen pariskunnan kanssa, koska mikäpä, hihhih, sen hauskempaa. Kaikki tutummat ihmiset istuivat muissa pöydissä, joten tunnelma oli välillä hieman vaisu. Kaimani oli kyllä yksi kauneimmista naisista, jonka tiedän ja ennakkoluulojeni vastaisesti todella mukava. Me sosiaalisesti rajoittunut pariskunta ei vaan olla kovin loistavia vieraassa seurassa.

Kutsuttujen joukossa oli myös ihanat Toloset, jonka tapasin nyt ensimmäistä kertaa pariskuntana. Molemmat olen kyllä tavannut moneen kertaan erikseen, mutta tämä oli ensimmäinen kerta tämän kulissiliiton aikana. Ovat vallankin sopusuhtainen pari huolimatta siitä, että molemmat tykkäävät miehistä, mutta ihmettelen kuitenkin rouvan epätoivoa. Ei yksinhuoltajuus enää nykyään ole niin iso juttu, että ei heteroa miestä löytäisi. Tolonen pyydysti morsiamen sukkanauhan, joten epäilen, että rouva alkaa pian järjestellä häitä. Siis Tolosen ja miesystävän häitä. Lähinnä Tolosten kanssa tuli juteltua siitä, onko tissi tissi, jos nänni ei näy, ja siitä, että kunhan nuppi pysyy piilossa, ei ole vilauttanut mitään. Nuppi on niin kuin se sielu tässä, ööh, paikassa, samoin nänni on tissin sielu. Ei nännipiha, vaan koko nänni.

Koska mä olen ehkä maailman huonoin hiustenlaittaja, leikkasin itselleni perjantaina otsatukan. Näin mun ei tarvinnut tehdä muuta kuin harjata hiukset ja olin todella trendikkään tyylikäs kerrostettujen hiusteni kanssa. Siis kerroksethan tulevat siitä, että nämä ovat saaneet vapaasti kasvaa kaljusta pitkiksi viimeisen vuoden aikana. Huolella taidokas meikki naamaan muistaen ammattilaisen neuvon viikon takaa polttareista, uusi mekko päälle ja valmis! Jossain vaiheessa katselin kyllä juhlapaikan vessan peilistä näyttäväni transvestiitilta. Helppo erehdys, lähes kaksimetrinen nainen, jolla on peruukin näköinen tuuhea punainen tukka ja vähän liikaa sotkuista huulipunaa.

Aivan ihanat häät, suorastaan täydelliset, kiitokset ja onnittelut vielä kerran tuoreelle avioparille! Minuun vaan iski suunnaton väsymys nyt kun en enää pidä vauhtia yllä alkoholilla. Tai sitten vanhuus ei tule yksin.

Slipoveri

2007-08-30T21:32:00.000+03:00

Vihdoinkin rohkaistuin ja päätin kutoa jotain muuta kuin kaulahuiveja. Selailin Novita-lehtieni pienen kokoelman muutamaan kertaan läpi ja päädyin liiviin. Sitten lisää selailua ja ohjeiden tavaamista ja valinta osui syksy 2006 lehden oranssiin Ainosta Tehtyyn. Tietenkään minulle suurena taiturina ei Aino kelvannut, eikä helman kuvioneule, vaan vaihdoin langan Malibuun ja kuvion korvasin joustinneuleella. Yllättävän reippaasti tuo on edennyt, vaikka vähän isompi ja tavallaan mutkikkaampi onkin kuin ainaiset huivit. Tällä hetkellä on menossa takakappaleen kädentiekavennukset ja vähän jännittää kuinka hyvin into riittää vielä etukappaleen tekemiseen. hieno tuosta näyttäisi tulevan ja ihan minun näköiseni. Pitää vaan silitellä paitapuseroita, että pääsee sitten joskus (mahdollisesti keväällä :P ) testailemaan liiviä.

Se pieni ero

2007-08-30T21:13:00.000+03:00

Uusimmassa City-lehdessä on juttu miten miehet ja naiset puhuvat eri kieltä. Kun nainen sanoo "toinen", hän tarkoittaa seuraavaa ja liiallista, jota ei pidä ottaa. Kun mies sanoo "toinen", hän tarkoittaa tuntematonta naista, jonka henkilölllisyys kiinnostaa.

Samasta asiasta, eli eri kielestä on kyse, kun meillä sanotaan, että ruvetaan tekemään ruokaa. Minulle se tarkoittaa, että otetaan ruoka-aineet jääkaapista, laitetaan hella tai uuni lämpenemään ja aloitetaan kokkaus. Miehelle se tarkoittaa, että avataan tiskikone ja laitetaan puhtaat astiat kaappiin. Joka kerta. Ilmeisesti tämä on joku Y-kromosomiin koodattu juttu, koska niin kauan kuin muistan myös isäni teki samoin. Toisin kuin äitini, en aio nalkuttaa aiheesta, vanhempani ovat eronneet.

Saku

2007-08-24T10:14:00.000+03:00

Mun pää on varmaan pehmennyt. Kärsin vauva-allergiasta ja jonkinasteisesta -inhosta, mutta tuo työkaverin 7 kk poika on ihana! Koko naama yhtä isoa hymyä. Herttainen istua nököttää rattaissaan. En mä siihen koskea halua, ei kiitos syliin, mutta sisäinen lapseni haluaisi päästä leikkimään. Kiva olis vähän kutitella ja naurattaa toista. Ehkä sitten kun oltais parempia tuttuja voisin ottaa syliinikin.

Prinsessa-teema jatkuu

2007-08-21T20:53:00.000+03:00

Which Disney Princess Are You?
	You are part Belle. You are strong, deep, and you are not a slave to petty superficial things. You are independent and allow yourself to see inner beauty without sacrificing your values. You are almost too good of a person.
	You are part Pocahontas. You defy convention and sometimes do what is considered taboo. Unfortunately, others do not always appreciate your differences, so it's good that you are so strong-willed. You are loyal and you believe in fate. Your true love will find you one day.
Find Your Character @ BrainFall.com

Laiskottaa ja lapsettaa

2007-08-15T10:14:00.000+03:00

Tänään töissä vaan puoli päivää ja pidän iltapäivän saldovapaata. Mitään ei viitsisi tehdä, kun kohta saa löhteä pois. Ihan kuin mä tän ahkerampi olisin kokonaisina päivinäkään. Plussasaldoa on kertynyt ihan kiitettävästä tässä kesän aikana, kun kotiin lähtö menee aina myöhäiseen Miestä odotellessa. Pakko päästä samalla junalla kotiin yhtämatkaa. Äiti tulee käymään ja mennään Ikeaan kiertelemään ja katselemaan. Mun ei ole tarkoitus ostaa mitään, mutta ans kattoo kuin käy. Mies oli erityisen tyytyväinen, että äiti tekee vierailunsa keskellä arkipäivää ja hän säästyy niin Ikealta kuin äidiltäni :D

Innostuin eilen tekemään itsestäni Meez-kuvan, kun niitä nykyisin on joka toisessa blogissa. Tuli aika hottis, vaikka totuudessa yritinkin orjallisesti pysytellä. *Nuuh!* Hiukset on kuin oikeasti, samoin vaatteet ja kengät, kaikelle löytyy vastine oikeasta elämästä. Lievästi hivelee itsetuntoa ja egoa ja vaikka mitä. No, silmälasit unohdin. Hups!

Edit: Tein nyt illalla toisen hieman arkisemman näköisen, koska tytöthän tykkää leikkiä paperinukeilla ja tää on sitä nykyaikaa. Sivuilla olevan gallupin mukaan suurin osaa Meez-käyttäjistä on alle 15-vuotiaita, hieman noloa kuulua yli kolmekymppisten kahteen prosenttiin ja olla asiasta vielä näin innoissaan. Kiva lelu, jää lukeminen ja kutominen toiseksi.

Loppua kohti

2007-08-14T20:04:00.000+03:00

Ei olisi pitänyt sanoa helteestä yhtään mitään päivällä, heti veti taivas mustaksi ja terapiareissulla satoi vettä oikein kunnolla. Ripsiväri teki todella terää possunaamalle.

Terapeutti asuu aika vanhassa ja ränsistyneessä talossa, ja nyt kesän aikana siellä oli alkanut kunnon remontti. Kelan vuoden terapiamaksut alkaa olla kohdaltani käytetty, joten otin puheeksi homman lopettamisen tämän kuun loppuun. Minusta kun tuntuu, että pärjäisin jo omillani ja olen saanut elämääni sen verran kasaan, ettei mitään valtavaa mahalaskua voi enää tulla. Lisäksi terapia ottaa kohtuuttomasti lompakkoni päälle. Terapeutti änkytti, että ei kai näin äkkiä voida lopettaa ja kyllä Kela varmasti maksaisi vielä toisenkin vuoden. En ole tyhmä, laskin yhteen yksi ynnä yksi, se tekee remonttia mun rahoilla!

Possunaama

2007-08-14T08:40:00.001+03:00

Hikihikihiki. Mä rakastan kesää ja kuumaa, mutta silloin ei pitäisi joutua tekemään mitään. Jos sais vaan rauhassa makoilla kotona alastomana tai oleilla varjossa ulkona, olisi ihan täydellistä. Mutta ei, pitää istua ilmastoimattomassa toimistossa pyörittelemässä papereita. Päivän kohokohta on, kun pääsee ruokatunnilla kallonkutistukseen ja iltapäivästä työajalla Prismaan ostamaan työpaikan kanttiiniin karkkia. Tänään piti vielä ihan oikeasti miettiä, mitä laittaa töihin päällensä, kun töistä suoraan mennään Miehen vanhemmille kylään. Tavallisena päivänä olisi voinut laittaa jotain rumaa ja kevyttä, mutta tänään hikoillaan mekossa. Ja mä hikoilen pääasiassa naamasta, yök. Ei viitsi edes meikata, vaikka ripsiväri tekisi ihmeitä tälle possunaamalle. Hiuksiakin on päässä ihan liikaa, kun tämä on muutamaan vuoteen ensimmäinen kesä, kun minulla on hiuksia lainkaan. Kyllä on kaljua ikävä. Mutta en valita, kyllä nämä helteet on jouluun mennessä ohi ja moneen kertaan ikävöity.

Tilannetarkistus

2007-08-13T10:02:00.000+03:00

Aivan loistava fiilis maanantaiksi. Kaiken järjen mukaan pitäsi olla väsynyt lyhyitten yöunien jälkeen, helteestä nuupahtanut ja arjen masentama, mutta ei. Mä olen tulessa! Syy voi tietenkin olla hyvinkin eroottinen viikonloppu. Laittoi taas miettimään, mikä on "normaali" suhde pornoon, kun aamupalaa syödessä pöytää koristi Kalle ja alaston nainen jalat ja pimppi levällään. Siis siinä lehdessä, herra siunakkoon! Ihan toiveeks jäis elävä nainen siinä pöydällä. Eilistä ruokapöytälukemista. Kuinka paljon muut ihmiset tiirailevat pornografista materiaalia? Tietävätkö ja sallivatko naiset yleensä miehensä pornon katselun?

En nyt itseäni mitenkään suurkuluttajana pidä, maku on aika rajallinen ja kiltti ja olen vakavasti allerginen teeskentelylle ja räikeälle näyttelemiselle kummallisissa asennoissa. Silmäkarkkia, mä tykkään katsella kauniita ja kiihottavia kuvia. Silloin tällöin, ehkä kerran kuussa, katsotaan leffaa yhdessä ja kausiluonteisesti tulee selailtua sivuja ja katseltua pätkiä netissä. Mun mielestä on ihan ok, että Mies katselee pornoa koneella eikä koskaan ole erityisemmin keskusteltu Miehen Kallen tilauksen jatkumisesta, taisin joskus vaan sanoa, ettei minun takia tarvii lopettaa. Mä myös luen sen Kallen, tosin lähinnä kuvien ja uutisjuttujen osalta, sitä kökkötekstiä niitten kuvien yhteydessä ei jaksa lukea kukaan. Kun kerran huomautin Miehen pornosurffailusta jotain leikilläni, vastaus oli, ettei hän ennen mua tiennyt tämmöisten sivujen olemassaolostakaan. Niin kai sitten, ja katsonhan mä siinä sivussa oman surffailun ohessa ne parhaat pätkät itsekin.

Oikeastaan mä olen niin tyytyväinen, että mun ei tarvitse kurkkia ja tirkistellä salaa niin kuin aikaisemmin, eikä mua paheksuta kiinnostuksesta moiseen roskaan. Porno kiinnostaa erityisesti ilmiönä ja taustoiltaan, ja eroottisia kirjoja olen kerännyt jo vuosia.

Eipä siinä kai mitään ihmeellistä. Valtaosa netti- ja muusta ajasta menee johonkin ihan muuhun, eikä sitä aikuisviihdettä ole koskaan pakko katsella. Viime viikonlopustakin mieleen jäi ne kahdenkeskiset hetket, mutta pornosta en muista muuta kuin Heather Brooken syväkurkun. Googlettakaa, jos kiinnostaa.

Nollasta sataan

2007-08-11T00:23:00.000+03:00

Mikä ihme siinä onkin, että ensin viettää viikon täysin seksistä kiinnostumatta, mikään ei värähdäkään eikä osaa pahemmin edes seksiä kaivata. Lopulta kun jokseenkin epäseksikkään oloinen menkkaviikko on ohi, miettii, että kai sitä sitten on pakko tehdä seksijuttuja, kun on ne sentään aika mukavia. Se on vähän niinku velvollisuus avonaisena parisuhteessa ja muistelee siitä aikaisemmin oikein nauttineensa. Ennen kuin ehtii uhrautua, huokaista, sulkea silmänsä ja ajatella Englantia huomaakin silmät kiimasta vilkkuen käyvänsä mieheen kiinni ja suorastaan kerjäävänsä kunnon panoa. Ja sitten toista. Tai siis pano olisi kiva, jos vaan malttaisi päästää irti ja lopettaa imemisen. Välillä selailee uusimman Kallen ja taas vois vähän. Mies hieman hipaisee ja nipistää tissistä ja pimppa on taas ihan märkänä.

Tämän päivän vaakamamboilun jälkeen joutuu kyllä pitämään vähän taukoa, istuminen on aika hankalaa.

Huono keikkakarma

2007-08-10T14:43:00.000+03:00

Ei ole pitkään aikaan tullut käytyä millään keikalla, ei musiikki eikä stand up, joten mielenkiinnolla selailin Tiketin sivuja. Löytyi vaikka mitä mielenkiintoista ja kotona ehdottelin Miehelle, että pidetään kunnon keikkasyksy. Kun sitten tarkemmin alettiin päiviä katsomaan, niin Bloodhound Gangin keikka on kaverin polttareiden jälkeisenä päivänä. Sunnuntaipäivä ja seuraavana päivänä töihin kahden päivän juhlinnan jälkeen, ei onnistu, kuolema tulee. Seuraavana olisi Suburban Tribe häiden aattona, Mies löi heti stopin ajatukselle, ja viimeisenä sitten Amorphis tietenkin hääpäivänä. Siinä olikin sitten kaikki, jotka minua kiinnostaisivat.

Perskutarallaa, tää on selvä kosto siitä, että jätin kerran menemättä Suburban Triben keikalle, vaikka oli lippu ostettuna. Nyt "syksyn" ainoaksi keikaksi jää joulukuinen Helloween, Gamma Ray & Axxis, joka on Miehen must-juttu ja minä pidän seuraa.

Vainottuna

2007-08-07T10:30:00.000+03:00

Mulla on stalkkeri. Hullu, joka vainoaa mua.

Tapasin kyseisen ihmisen joskus 2004 kesällä ja syksyyn mennessä olin todennut hänet jokseenkin kanssani eri planeetalta olevaksi ja kuuluvaksi siihen pieneen osaan ihmisiä, joita en voi sietää. Selkärangaton liero, kiero kuin korkkiruuvi ja jokseenkin surkea luuseri, jonka elämäntapa oli vastenmielinen pidemmän päälle. (Minäkö tiukkapipoinen ja tuomitseva?) Tyyppi veti jostain mitättömästä herneen nenään sinä syksynä, joten katsoin siinä olevan hyvän raon lopettaa tuttavuus.

Puhelin soi edelleen noin kerran kuussa lähes kolmen vuoden jälkeen. Joka kerta painan punaista luuria vastaamatta. Tekstiviestien tulo lakkasi joskus vuosi sitten. Vastata tuollaiselle ei missään nimessä viitsi, vaikka välillä tekisikin mieli karjua puhelimeen suorat sanat, rohkaistuu vaan. Tosin ei pieni rohkaistuminenkaan olisi pahasta, sittenpähän asiasta voisi tehdä rikosilmoituksen ja hakea lähestymiskieltoa.

Miten ihmeessä joku viitsii? Säälittävää, mutta myös aika pelottavaa. Onneksi on nimi ja osoite muuttunut sittemmin. Taidan laittaa myös puhelinnumeron vaihtoon.

Lost-neuleita

2007-08-07T10:09:00.000+03:00

Miehen imuttama Lostin kolmoskausi tuli katsottua eilen loppuun. Itse olen Lostista aikanaan katsonut joitakin ensimmäisiä jaksoja, joten ihan hirveästi tuo ei minua kiinnostanut. Käytin käsityöintoni siinä samalla; Lostin tahtiin valmistui molemmat säärystimet, reilusti erästä keskeneräistä kaulaliinaa (eikö nämä ikinä lopu?) ja pääsin yli puolenvälin uutta kevyttä jostain kummallisesta nyppylangasta kudottua kaulahuivia (ei ilmeisesti lopu). Vielä ei into ota laantuakseen, mutta niska alkaa jo ilmoitella vastalauseista ja päätä särkee.

Siitä Lostista vielä. Kyllä se on jokseenkin turha sarja, kovasti on tapahtuvinaan, mutta pääjuoni ei etene kolmoskaudellakaan just ollenkaan. Kysymyksiä heräsi enemmän kuin vastauksia. Tuollaisena taustaohjelmana se kyllä menetteli. Se hyvä puoli tuossa oli, että jos House tulee taas Lostin kanssa yhtäaikaa, voidaan meillä huoletta katsella Housea ja säästytään perheriidoilta.

Parisuhteen tähtihetkiä

2007-07-31T23:23:00.000+03:00

Sitä on kai saavuttanut kaiken saavutettavissa olevan, kun toinen tulee väkisin vessaan isolle hädälle, kun itse on suihkussa. Vastalauseisiini ei reagoitu, vaan kakka saa tulla silloin kakka tulee.

Jotain kun minäkin olisin valmis jättämään yksityisasiaksi, ihan kaikkea ei halua tietää.

Vieläkin epäsuhtaisempi pari

2007-07-27T12:04:00.000+03:00

Eikö tämä ikinä lopu? Näitä yllättäviä ja kummallisia pariutumisia on tullut tuttavapiirissä vastaan jatkuvalla syötöllä viime aikoina. Tämänkertainen saa minut kyllä siteeraamaan Homer Simpsonia: "D'oh!"

Vierailin entisen työpaikkani puolella aamulla, ja koska olin huomannut, että entinen mentorini oli vaihtanut sukunimeä, kysyin häneltä leikkisästi otitko tyttönimen takaisin vai naimisiinko olet mennyt. Kyseessä on reippaasti yli viisikymppinen eronnut nainen, jolla ei välttämättä ole kaikki palikat ihan järjestyksessä, eli tietenkin se olisi tyttönimi tai jotain muuta vastaavaa. No ei kun naimisiin, melkein puolta nuoremman tunisialaisen kanssa ja nyt haetaan miehelle innolla oleskelulupaa. Onnittelin lämpimästi ja kannustin lupa-asiassa ja annoin jotain vinkkejä pienestä tietovarastostani, mutta melkein arvaan, miten asiassa vielä käy. Keski-ikäiset naiset tuovat näitä matkamuistoja jatkuvasti Suomeen, tai ainakin yrittävät. Vaatimukset yhteiselämästä ja todellisesta perhe- ja avioelämästä vaan tuppaavat olemaan niin kovat, että harva saa lupaa tuosta vaan. Eikä yksikään liitoista taida perustua ihan aidolle, oikealle ja kestävälle rakkaudelle, vaan maahantulosäännösten kiertämiseen. Nainen ei tätä tietenkään omassa tapauksessaan näe eikä usko.

Kuitenkin hyväsydäminen ja romanttinen minä toivoo, että paria onnistaisi ja tämä työkaveri saisi ainakin joitakin onnellisia vuosia. On ne kyllä ansainnut.

2o 2n ja epäsuhtainen pariskunta

2007-07-25T20:34:00.000+03:00

Käsityöinto ei vaan ota lopahtaakseen. Pitsikaulahuivi tuli valmiiksi ja on ihan käytettävän näköinenkin (ehkä pitäisi alkaa laittaa niitä kuvia...) vaikka onkin sininen. Samalla vauhdilla jatkoin kesken ollutta miehen kaulaliinaa, 2o 2n Novitan Isoveikalla. Valmiiksi tuli sekin ja mies jopa vaikutti siltä, että saattaa pakkasilla huivia käyttääkin. Nyt on työn alla keskeneräisistä töistä kaivettu säärystin. Valmiina on noin 10 cm, enää 30cm puuttuu. Ja toinen samanlainen. Säärystimet valmistuvat harmaasta 7 veljeksestä, jota ostin aikoinaan pari kerää aikomuksena opetella kutomaan sukkia. En edes aloittanut urakkaa, kun päätin että olen liian kärsimätön moiseen. Loogista, sukissa olisi ollut haastetta ja vaihtelua, mutta kudon mieluummin suoraa putkea, taas 2o 2n.

Maanantaina palasin työpaikalle lomailun jälkeen, ei suurempia tuskia muuten kuin heräämisen suhteen. Se on niin mukavaa, kun on lomalla tottunut valvomaan reippaasti yli puolenyön ja nukkumaan iltapäivään, ja nyt pitäisi herätä ennen kukonlaulua. Mitään nakkeja ei ollut työpaikalla odottamassa, mistä olin yllättynyt. Oikein haalimalla sai haalia hommia itselleen ekana päivänä. Mutta ei huolta, tänään oli pöytä jo ihan turvoksissa ja naapurihuoneen esimies työllistää ihan kiitettävästi ja vähän päälle.

Se vaivalloinen työkaveri on ollut yllättävän rauhallinen ja häirinnyt kohtuullisen vähän, mutta syykin selvisi heti alkuunsa: Sillä on mies. Meiltä töistä tietenkin ja hänen omasta ryhmästään. Tiedän, että meidän talossa syödään paljon kuormasta, mutta tämä mua vähän epäilyttää. Uusilla rakastavaisilla kun on ikäeroa yli kymmenen vuotta, siis hieman yli kakskymppinen nuorukainen ja reilusti yli kolmekymppinen kahden lapsen yh-äiti.

Onhan työkaveri todella nuorekas ja tuntuu jokseenkin mun ikäiseltä, eli just kolmekymppiseltä, mutta se mies on niin nuori. Ihan järkevältä ja herttaiselta niiden suhde kuulostaa, ei mitään sokeaa ja palavaa intohimoa irti todellisuudesta, mutta se mies on niin nuori. Niin paljon kuin mun umpiromanttinen sydämeni haluaakin, että niiden suhde kestää ja jatkuu, en voi olla epäilemättä ja pelkäämättä. Se mies on niin nuori. Mä itse vierastan suurta ikäeroa kumpaankin suuntaan, varsinkin just noin päin. Samoin vierastan tuollaista työpaikkaromanssia; mitä sitten, jos se ei onnistukaan? Siinä sitten tulevat vuodet katsellaan exän naamaa ja tehdään töitä yhdessä. Ja onkos se kivaa, kun kaikki työpaikalla tietävät ja tuntevat suhteen vähän liiankin tarkkaan. Juorupesä, jota työpaikaksi kutsutaan tulee kihisemään kuumana.

Välipitsiä

2007-07-22T01:52:00.001+03:00

Sain tässä lomaviikolla jonkun piristysruiskeen käsitöiden suhteen, saattoi olla uusi vasta saapunut Novita-lehtikin. Lehti herättää aina jonkun innon puuskan tehdä vahoja töitä pois, jotta pääsisi aloittamaan jotain uutta. Lehdessä ei tainnut olla yhtäkään mun toteutettavaksi sopivaa mallia, mutta sitäkin ihanampia uusia lankoja. Taitaa taas olla pakko kutoa kaulaliina talveksi. Tai kaksi.

Intouduin virkkaamaan muinoin aloittamaan välipitsikaulaliinaa oikein urakalla. Liina kasvoi viidestä sentistä metriseksi. Mikäs siinä kasvaessa, kun lanka on paksuhkoa ja kerrokset lyhyitä ja helppoja. Kevyesti meni telkkua katsellessa. Jonnin verran vielä, niin voisi taas harkita joko uutta pääkallopatalappua tai jonkun muun odotuksella olevan työn loppuun saattamista. Odotuksella on ainakin säärystimet, kaksi kaulaliinaa ja erinäinen määrä päiväpeittopitsiä. Edistys ekasta postauksesta on siis minimaalinen.

Tapakulttuurista

2007-07-22T01:33:00.000+03:00

Ei ollut Miehellä krapulaa juuri nimeksikään, joten ei tarvinnut lähteä sauvashow-linjalle. Seksijutut tuli hoidettua pariin otteeseen päivän aikana, nyt on ihanan raukea olo. Tosin puoli kahden aikaan yöllä sietääkin olla edes hieman raukea.

Sehän tuossa seksissä on vikana, että oikein kunnolla suoritettuna se laittaa ilmat Miehen vatsassa liikkeelle. Rakastelun jälkeinen soundtrack olisi monien mielestä muuta kuin romanttinen, mutta ei meillä olla niin tarkkoja. Seksin jälkeisiin rituaaleihin kuuluu myös välitön Travian-kylien tarkastaminen, tosin vasta tupakan jälkeen. Viikonloppuisin rutiiniin ympätään myös sipsien syönti siinä koneella istuessa.

Mä olen meillä se, joka voisi seksin jälkeen kääntää kylkeä ja alkaa kuorsata. Tosin sen mä teen aina sängyssä, oli seksiä tai ei.

Yksin kotona

2007-07-20T19:03:00.000+03:00

Mies lähti kaverinsa kanssa kaljalle ja mä jäin ensimmäistä kertaa ihan yksin kotiin koko meidän suhteen aikana. Mä olen intoa täynnä, voin lukea ja löhötä, tai katsella jotain leffaa, joka ei Miestä kiinnosta. Kaapit on täynnä kaikenlaista herkkua ja kohta on saunavuoro. Kerrankin ihan omaa aikaa ja yksin kotona, mutta mua panettaa hillittömästi.

Oltiin pari päivää mun vanhempien luona kyläilemässä, eikä siellä oikein ollut sekstailumahdollisuuksia. Hiiren hiljaisuudessa ei uskaltanut inahtaakaan yöllä, vaikka Mies kaluaan salaa peiton alla esittelikin. Nyt vihdoin oltais kotona ja mua panettaa.

Tietenkin vois käyttää aikansa itsensä puunaamiseen ja karvojen poistoon ja rasvaukseen ja ties mihin miehenpyydystyskonstiin, mutta yöllä kännissä kotiin könyävä mies tuskin pystyy täyttämään kovin suuria odotuksia. Entäs sitten huominen krapulapäivä? Jos kovasti tekee pahaa, voi jäädä taas seksijutut väliin. Voi tätä tuskaa! Yksikseni ei kiinnosta täällä hinkata, menee hyvät halut ihan hukkaan. Suunnitelma voisi siis olla, että säästän huomiseen, ja jos Mies on kovin kipeä, hinkkaan sitten itsekseni kivan sauvan kanssa oooiiikeeiiin hitaasti ja Mies katselkoon vierestä.

Maailman huonoin ystävä iskee jälleen

2007-07-17T23:19:00.000+03:00

Tänään oli ystävättären polttarien suunnittelukokous. Istuttiin akkaporukalla terassilla ja saatiin muutaman juoman voimalla puristettua kasaan alustava ohjelma päivälle.

Mä olenkin potenut tunnontuskia näistä polttareista jo puolisen vuotta. Kihlajaisissa morsian pyysi minua kaason avuksi polttarijärjestelyihin, koska tunnen morsiamen kavereita eri piireistä kuin kaaso. Olin ihan innoissani ja kaason kanssa tehtiin alustavia suunnitelmia. Tuli alkukesä ja kaaso otti yhteyttä suunnittelujen merkeissä, niin mulla ei ollutkaan enää virtaa eikä aikaa koko polttareille. Meni kolme kuukautta ennen kuin sain aikaiseksi vastata kaason meiliin, ja silloinkin vaan lupauksella auttaa, mutta mitään ideoita ei ollut tarjota. Ei vaan pystynyt, aina oli olevinaan jotain muuta, mikä vei ajan ja energian. Resurssit ja kapasiteetti on niin pieni, että voi olla vain yksi asia kerrallaan menossa ja sekin mielellään ilman suurta vastuuta.

Onneksi polttariporukasta on löytynyt paljon muita idearikkaita ja energisiä suunnittelijoita. Mä taidan suosiolla antaa itselleni luvan vetäytyä taustapiruksi ja avustajaksi.

Lomaliikuntoa

2007-07-16T18:35:00.000+03:00

Piruuttani pitäisi kai kertoa taas parisuhdeseksistä, se kun sopisi tuohon otsikkoon. Eilen sain, oli hyvää. Lisääkin tekisi mieli, loma tekee kyltymättömäksi, ja aikuisviihteen katselukin voisi olla kivaa pitkästä aikaa. Se siitä tällä kertaa.

Tänään pyöräiltiin Sotkaan ostamaan vaatekaappia. Menomatka meni hieman kiertotietä, mutta ei tarkoitus ollutkaan lyhintä mahdollista reittiä pyöräillä. Miehen pyörään viritettiin uusi matkamittari, joka kertoi meidän pyöräilleen arviolta 9 km. Arviolta siksi, että mittari alkoi toimia vasta parin kilometrin ja pienen korjailun jälkeen. Mun sykemittari taas kertoi kaloreita palaneen reilut 294 kcal, rasvaa 45% ja aikaa kului puolisen tuntia. Ostettiin vaatekaappi, mä kuolailin uusia läppäreitä seuraavassa kaupassa ja poljettiin toista reittiä kotiin. Matkaa taas noin 9 km ja kaloreita meni 327 kcal ja rasvaa 40%.

Täytyy kyllä myöntää, että mä ymmärrän noista luvuista noin hevonkakan verran. Aamiaisen verran tuli varmaan kulutettua, ja jonkin verran rasvaakin paloi, mutta onks kymppi paljon vai vähän? Tärkeintä tietty on, että nuo tuntuvat itsestä hyvältä ja kannustavat eteenpäin. Sitten kun on jaksanut muutaman tuollaisen tehdä viikossa, näyttää sunnuntain sykemittariraportti todella ihanalta.

Liikuttu tai ei, mutta läski mä olen edelleen. Vaaka ei antanut armoa, painoa on edelleen ihan saman verran liikaa kuin ennenkin. Onko mun pakko tinkiä syömisestä, onko?

Huomenta, mis mä oon?

2007-07-14T12:58:00.000+03:00

Loma puolessa välissä ja tuntuu kuin olisi lomaillut jo ikuisuuden. Suurimman osan ajasta mulla ei ole käsitystä, mikä viikonpäivä on menossa. Voisin lomailla pidempäänkin.

Pari yötä vietettiin Miehen vanhempien mökillä Savossa. Mukavaahan se oli, vaikka en mikään mökkeilijä olekaan. Mun pitäisi matkata koko ajan eteenpäin ja vaihtaa leiripaikkaa ja kaupunkia melkein joka yöksi. Vähän alkoi ahdistamaan se sosiaalisena olo, pitäisi jutella ja olla seurassa, kun minä mieluiten makaisin yksin jossain mökin nurkassa lukemassa. Mustikoita olisi ollut pihalla tarjolla niin paljon kuin jaksoi syödä, mutta yllättävän vähän niitä sitten kuitenkin tuli napsittua. Mukavaa, oikein mukavaa, ja Miehen vanhemmatkin ovat sellaisia, ettei pahemmin tarvitse seurassa pingottaa ja jännittää.

Ensi viikolla vierailu mun kotipuoleen Miehen ja veljen kanssa. Sitten olisi velvollisuudet hoidettu.

Vaivalloisen vaivalloinen pomo

2007-07-05T11:16:00.001+03:00

Nyt kun se maailman vaivalloisin työkaveri on lomalla, ja tuuraan häntä, olen joutunut tekemisiin hänen tutkijaryhmänsä johtajan kanssa. Miten joku voi olla noin pihalla? Vetelä, laiska, vastuunvälttelijä. Turhauttaa, kun koko alkuviikko meni papereita takaisin odotellessa (oma ryhmänjohtajani palauttaa ne samana päivänä) ja tänään herra vihdoin suvaitsi tuoda koko alkuviikon saaliin. Mitä siitä, että nyt on vain kaksi päivää aikaa kirjata ilmoitukset tuosta nipusta ja juttuja tippuu meiliin koko ajan lisää. Ei viitsinyt edes itse jakaa juttuja tutkijoilleen, vaan minä koko valtaisalla sihteerin arvovallallani teen senkin hänen puolestaan. Mitään neuvoa on turha kysyä, se kiemurtelee kuin liero asiasta eroon ja jättää aina jotenkin vastaamatta.

Kyllä nyt on kaikki niin vaikeaa, kun loma lähestyy. Ensimmäistä kertaa ties miten pitkään aikaan joudun varmaan pyytämään oikeasti apua työkuormani kanssa. Tästä ei enää pelkän kahvin ja suklaan voimin selvitä. Ennenkuulumatonta!

Päivän urheilutulokset

2007-07-04T21:05:00.000+03:00

Tänään tuli pyöräiltyä tunti kymmenen minuuttia ja kaloreita paloi 576, rasvaa 50% (mä en edes tarkkaan tiedä, mitä toi rasvajuttu tarkoittaa). Keskisyke taas 133. Matkaa kertyi arviolta 16-17 kilometriä, mutta ei ollut lainkaan niin rankka kuin viime kertainen lenkki.

Näiden kahden urheilukerran jälkeen uskaltauduin taas vaa'alle. Painoa on liikaa 3-10 kiloa, riippuen tavoitteesta. Viisi pois oli ihan mieleinen.

Kieroa ja karvaista huumoria

2007-07-04T12:22:00.000+03:00

Olen tällä viikolla jaksanut panostaa sen verran työasuihin, että olen laittanut joka päivä hameen päälle, eilenkin oli tyylikäs halterneck-mekko ja bolero. Viime viikolla vielä häpeä säärikarvoista vallitsi ja pidin koko viikon farkkuja ja maanantainakin vielä paksuja polvisukkia, mutta eilen ja tänään olen antanut karvojen liehua vapaasti tuulessa. Mustat, mutta onneksi aika hennot ja harvat karvat ovat jo sentin mittaiset (mittasin just äsken viivottimella pöydän suojissa).

Pieni laiskuus on iskenyt, tarkoitus oli epiloida ajoissa, mutta sitten karvat ehtivät repsahtaa "liian pitkiksi" ja suihkunurkassa kumartelu höylän kanssa ei ole inspiroinut vielä. Toisaalta, koska minun muuten sukkahousumallimittaiset sääreni ovat kuitenkin punaisen kirjavat, huono iho (tai laiska rasvaaja), ei ne karvat sieltä erotu, jos ei läheltä katso. Silmälasien kanssa tarkan näön alue ylettää johonkin käsivarren mitan päähän, että voihan se siitäkin johtua, ettei erotu.

Jollain lailla hivelee minun kieroa huumorintajuani olla muuten viimeisen päälle siisti, mutta viis välittää jostain säärikarvojen ajelusta. Täydellisen ulkomuodon tavoittelijat karvattomuuksineen, laitettuine hiuksineen ja pakkomeikkeineen ja siinä asiassa ehdottomat ihmiset taas ärsyttävät, mutta siitä ehkä joku toinen kerta. Kainalokarvoihin kyllä vedän rajan, niitä en välitä julkisesti esitellä ja ne on rumat. Ehkä pieni sänki vielä menee julkisesti, mutta muuten pidän ne karvat paidan sisällä. Viime viikolla ne karvat pidettiin töissä "Vittuako sitä pihtaamaan"-paidan sisäpuolella. Vain muutama työkaveri tajusi tuon suht pienen printin.

Perunasota

2007-07-04T10:00:00.001+03:00

Päähän sattuu. Huomaa taas, että loma on lähellä, kun ruumis alkaa natista liitoksistaan. Raahauduin kuitenkin töihin sillä varjolla, että kun säilönnät on hoidettu, voin lähteä kotiin, jos tuntuu pahalta. Kyllä tuntuu pahalta ja vielä ei ole hommat edes pulkassa. Sen lisäksi täällä ei ole mitään tähdellistä tekemistä, mikä ei voisi odottaa huomiseen, ja Twix:it tuolta keittiöstä huutelevat mun nimeä. En aio antaa periksi, vaan keitän kohta kaurapuuroa.

Eilen taas törmäsi minun huoleton asenteeni yhteen Miehen kanssa. Lähdin aikaisemmin töistä ja sanoin miehelle laittavani perunat kiehumaan, kun hän on tulossa kotiin. Hikisenä tuskaisena kotiin päästyäni kaaduin sohvalle tuulettimen eteen jäähdyttelemään. Katsoin kyllä tarkasti kellosta, miten kauan siinä ehtii huokaista ennen kuin pitää alkaa perunoiden kuoriminen. Nukahdin ja heräsin siihen, kun Mies tuli kotiin eikä perunat vielä olleet poistuneet jääkaapista ja vielä vähemmän kuotiutuneet. Sitten käytiin vakava keskustelu siitä, saanko minä luvata jotain tuollaista ja sitten jättää sen tekemättä. Mutku mä ihan rehellisesti vahingossa nukahdin... Ehkä toista tai kolmatta kertaa ikinä... Kai minuakin olisi vastaavassa tilanteessa vituttanut, mutta en silti osannut ottaa asiaa niin vakavasti. Mä en taida haluta ottaa mitään vakavasti, koska aina päätän, ettei näin käy enää koskaan, ja asiaa on siis turha vatvoa. Ehkä olen liian huoleton, mutta palautteen otan aina vakavasti ja vatvon ja murehdin pitkään. Itketti.

Twix sai mut ylipuhuttua ja on nyt uppoamassa hyvää vauhtia. Damn!

Räkää ja hikeä

2007-07-02T21:52:00.000+03:00

Ostettiin Miehelle perjantaina polkupyörä ja käytiin tänään heittämässä tunnin lenkki. Tunnissa ehti ihan vitun pitkälle, sanokaa mun sanoneen. Kuolema oli tulla vaikka kuinka monta kertaa lenkin aikana ylämäissä, mutta viime hädässä auttoi pyörän taluttaminen jäykillä, ihan selvästi jonkun muun, jaloilla ylös.

Mies on sitä sorttia, joka ei heikohkosta kunnostaan huolimatta hikoile lainkaan, minä taas hikoilen jo pelkästä ajatuksesta. Lenkkareita jalkaan vetäessä syke huiteli 90 paikkeilla ja hikeä tursuaa liikkuessa naamasta, kainaloista, tissien alta, mahamakkaroiden välistä ja mainitsinko jo, kirkkaan punaisesta naamasta. Mulla on myös kivan kostea kuono, nenä vuotaa aina ja joka syystä, eikä mitään nenäliinoja mukana.

En siis suuremmin nauti liikunnasta liikunnan vuoksi. Pyöräilyä ei onneksi voi laskea liikunnaksi, koska pyöräily on ollut pääasiallinen liikkumistapa paikasta toiseen puolet elämästäni. Joskus on koulumatkakin ollut viitisen kilometriä suuntaansa ja sen lisäksi jaksoi vielä pyöräillä baariinkin viikottain eikä punaisesta hikipossusta ollut tietoakaan. Ja painoa oli parikymmentä kiloa vähemmän, voi niitä aikoja!

Joka tapauksessa, sykemittari näytti kokonaisajaksi tuntia ja kolmea minuuttia, keskisyke 133 ja kulutetua tuli 562 kcal. Matkaksi Mies laski 16,7 kilometriä. Ihan kivasti, kun ottaa huomioon jokseenkin liikkumattoman elämän tähän asti. Ehkä tuo sykemittarikin taas alkaa innostaa minua liikkumaan, Mies ainakin pyöränsä kanssa pakottaa.

Siivoamisesta

2007-07-01T19:27:00.000+03:00

Alkuviikon takaisku on jo taakse jäänyttä elämää. Haikeus on haihtunut, eikä enää ole edes paha mieli. Menkat eivät ole vieläkään alkaneet, aika mielenkiintoista. Mitenköhän kauan niitä pitää huolestumatta odottaa?

Sunnuntaista on muodostunut meillä siivouspäivä. Mä olen jokseenkin siivousrajoitteinen, joten kovin usein sitä ei tapahdu, mutta kun miehestä alkaa olla liian sekaista ja kissankarvaista, meillä siivotaan. Mä olen aina kuvitellut olevani ihan kohtuullisen hyvä siivoamisessa, mutta kyllä se on niin, että meillä imuroi mies tästä lähtien. En ole moista tarkkuutta ja huolellisuutta nähnyt koskaan. Joka ainoa nurkka ja huonekalun alusta imuroidaan viimeisen päälle. Se jopa siirtelee tavaroita, mä imuroin aina kaiken ympäri. Mä keskityn enemmän nykyään tuohon kuurauspuoleen. Mikään ei ole niin ällöttävä kuin haiseva ja pinttyneen likainen vessa, joten minä kuuraan sen ja pesen lattiat tarvittaessa. Ajattelin vielä siivouksen päälle silittää kaiken tuolta silitettävien korista, ensimmäistä kertaa tänä vuonna muistaakseni. En nyt ihan vielä ole päässyt alkuun. Silittäminen on toinen asia vessan puhtauden lisäksi, missä olen lähes neuroottinen. Kaikki tyynyliinat, pöytäliinat, verhot, keittiöpyyhkeet ja kangasnenäliinat pitää silittää. Vaatteista ei niin ole väliksi, paitapuserot silitän, jos on ihan pakko, mutta vain omat ei miehen.

And the winner is....

2007-06-26T11:00:00.000+03:00

Tehtiin se testi sitten iltasella, kun oli aikamme palloteltu ajatusta molemmista vaihtoehdoista. Tulos oli jokseenkin odotetunlainen, tyylipuhdas negatiivinen. Sitten kävin läpi ne tutut jutut: pieni pettymys, ärtymys siitä, että saatoin edes kuvitella jotain muuta, ja haikea, mutta kova isku todellisuuteen. Mun masussa ei vauvat kasva. Näin se vaan on.

Helkkari, nyt kestää taas jonkun aikaa, että pääsee siihen tasapainoon, missä tämä raskausasia on ihan yhdentekevä ja vauva tulee jos on tullakseen. Aivan liikaa merkitystä tällä just nyt.

Jännitys tiivistyy

2007-06-25T19:02:00.000+03:00

Iltapäivällä iski paniikki ja kotimatkaan mennessä lähes hyperventiloin. Junamatka meni itku silmissä poltellen. Asemalla annoin periksi ja kävin ostamassa apteekista raskaustestin. Pyöräily kotiin ja tieto testin olemassaolosta rauhoitti sopivasti, mutta nyt Mies painostaa pissimään tikkuun.

Miten ihmeessä tämä aihe muuttui kauhutarinaksi? Eikös mun pitänyt olla ihan sinut sen asian kanssa, että jossain vaiheessa mahdollisesti olisin raskaana. Enhän mä voi olla, kun musta ei yhtään tunnu siltä. Miltä pitäisi tuntua? Vai pitäisikö sen tuntua ollenkaan? Ilmaa mulla on mahassa vähän tavallista enemmän ja tänään on jo yksi blogikirjoitus sekä yksi typerä musiikkivideo (siinä oli koira!) itkettänyt.

Tiedänhän minä miten tässä lopulta käy: Testaan negan ja tunnen oloni hölmöksi, kun edes kuvittelin, että MINÄ voisin olla raskaana, kun menkatkin on vasta viisi päivää myöhässä. Lopulta hävettää, kun kuitenkin olen vähän pettynyt negatiiviseeni. Se raskaus nyt vaan on se juttu, mitä mulle ei tapahdu, vaikka miten toivoisi tai luulisi pelkäävänsä.

Vieläkin ihan lomalla

2007-06-25T11:43:00.000+03:00

Ensimmäinen pätkä kesälomaa on nyt takana ja erittäin onnistuneesti. Jalka parani lääkärin määräämällä tropilla! Tuntuu, kuin olisi lomaillut pidempäänkin kuin viikon. Mitään erityistä ei tehty, oltiin vaan kotosalla ja käytiin kaupassa. Juhannuskin meni kahdestaan, käytiin Kaivarissa katsomassa kokkoa ja poikettiin baarissa.

Työt eivät käyneet kertaakaan kunnolla mielessä ja eilen oli vielä illallakin vaikea hahmottaa, että tänään on työpäivä. Onneksi se vaivalloinen työkaveri jäi nyt lomalle, hetken jo pelkäsin, että täällä odottaa kysymysryöppy ja kovaääninen marttyyri ("mä olen niin tyhmä!"). Ei odottanut kuin sekalainen pino viime viikosta jätettyjä juttuja, joihin ei ollut kapasitetti riittänyt. Kun ei millään ehtinyt!

Seksiä tuli lomalla harrastettua varmaan kuukauden edestä ja lisäkin olisi maistunut. Huomaa, miten stressi ja arkiväsymys vaikuttaa normaalisti, ei mitenkään kykenisi moiseen suoritukseen työn ohella. Nyt on ennen niin säännölliset menkat viisi päivää myöhässä. Sitä se seksi tekee.

Kipu ja seksielämä

2007-06-14T19:43:00.000+03:00

Jalka on ihan siedettävä sen muutaman tunnin, mitä kipulääkkeen vaikutus kestää, ja sitten taas purraan hammasta kunnes on aika ottaa seuraava ja se alkaa vaikuttamaan. Mä alan turtua tilanteeseen.

Paskinta tässä on nyt se, että seksi ei oikein innosta, kun särkee ja on arka. Tai innosta ja innosta, se innostais heti, kun aloittais, mutta olen ylenpalttisesta karkinsyönnistä puolitajuton ja jalkaa särkee seksiaikoihin illalla. Tänään olen kyllä vakaasti päättänyt saada edes vähäsen mieheltä. Heti kun tästä piristyn ja jaksan ja ennen kuin alkaa särkeä enemmän.